Avainsanaan ‘merkitys’ liitetyt artikkelit

PISA-tuloskohua seuratessa tuli mieleen Berkeleyssä äskettäin suuren suosion saavuttanut blogikirjoitus.

Sen sisältönä on sähköpostiviesti, jonka täkäläinen matematiikan luennoitsija lähetti peruskurssilaisilleen. Hän ilmoittaa siinä tulevansa itse pitämään pienryhmälaskuharjoitukset assareiden ollessa lakossa. Ei poliittisena tekona, vaan siksi, että laskareiden peruminen tässä välissä olisi liian vahingollista.

Viestissä selitetään, miksi näin on, päätyen lopulta isojen kysymysten äärelle:

”I can’t tell you what your particular role should be in the new realities of the 21st century. It’s up to you to decide if you want to make the focus of your life technological, focused on new innovations to drive society forward, or essentially human, focused on the age-old struggles of trying to get along, work together, and find happiness, or some combination of the two. 

However I can tell you this:

Whatever you decide to do with your life, it’s going to be really, really complicated. 

Science and technology is complicated. History and politics is complicated. People are complicated. Figuring out how to be happy, and do simple things like take care of our kids and maintain friendships and relationships, is complicated.

In order for you to navigate the increasing complexity of the 21st century you need a world-class education, and thankfully you have an opportunity to get one. I don’t just mean the education you get in class, but I mean the education you get in everything you do, every book you read, every conversation you have, every thought you think. 

You need to optimize your life for learning. 

You need to live and breath your education.”

Tällainen puhetapa on kliseitä ja retoriikkaa, kyllä vain. Niissä amerikkalaiset ovat taitavia ja kainostelemattomia.

Aina välillä mietityttää, mitä kaikkea suomalaisissa kouluissa ja yliopistoissa tapahtuisi, jos sielläkin puhuttaisiin opiskelijoille tässä rekisterissä. Sanottaisiin, että teillä on laajempaa merkitystä ja selitettäisiin, miten tavallisen kurssin tavalliset laskarit siihen liittyvät. Kirjoitettaisiin auki, miksi mahdollisuus maailmanluokan koulutukseen on liian arvokas haaskattavaksi.

Ehkä sitten kiinnostaisi, jos sekä opettajat että opiskelijat ottaisivat oman tekemisensä vakavasti, ajatellen, että sillä mitä tehdään ja jätetään tekemättä on jotain väliä.

Mainokset

Matkalla lentokentälle taksikuski kyselee kesästä ja kotimatkasta. Millaista on ollut? On varmaan mukavaa palata Suomeen? Anna pieniä ystävällisiä vastauksia, koska amerikkalainen small talk ei edellytä enempää. Lopun edestä päivitellään maailmantalouden kurjaa jamaa ja Pariisin lentokentän epäluotettavuutta.

Tiedän kuitenkin keskustelun olevan vain ensimmäinen monista samankaltaisista. Se vähän pelottaa.

Jos pienet ystävälliset vastaukset ovat riittämättömiä, mutta yhtään isompia on vaikea antaa, saako silloin käyttää lähdeviitteenä Harvard Law Schoolin seinää?

Sieltä löytyi kiteytettynä tämän kesän tärkein opetus, hyvän kautta opittu:

Tällä viikolla tapahtunutta: Alvin Ailey Dance Company Zellerbach Hallissa, laki, teknologia ja yksityisyys -keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, joita voi tavallisesti vain siteerata, To Catch A Dollar -elokuvan ensi-ilta, Samuelson-klinikan 10-vuotissynttärit.

Ilotulitusta on riittänyt arkipäiviinkin, mutta parasta on se, että arkikin kipunoi. Näinä päivinä Berkeley on kylpenyt paahtavassa auringonpaisteessa raekuurojen ja rankkasateen tauottua.

En osaa kunnolla kuvailla Berkeleyn berkeleymäisyyttä, mutta jos yrittäisin, käyttäisin joitakin seuraavista sanoista: ihailu, arvostus, ilo, aherrus, ahneus elämälle, heittäytyminen, antautuminen, aktiivisuus, tinkimätön tavoitteellisuus, välittäminen, yhteisö, tosissaan, täysillä, kasvaminen, uskallus olla olemassa, osallisuus, strategisuus, merkitys, yhteiskunnallisuus, ongelmalähtöisyys, ratkaisukeskeisyys, vastuu olla haaskaamatta aikaansa epäolennaiseen, koska maailmassa on ongelmia ja ne ongelmat voidaan ratkaista, yhdessä.

Ei, tietenkään kaikki ei ole vain ihanteellista ja ihanaa. Ja kyllä, kuten kaikkialla, täälläkin tasapainotellaan naiivilta näyttävän innon ja kyynisyyttä lähenevän kriittisyyden kanssa. Erilaista on se, etteivät nuo kaksi näyttäydy toisensa poissulkevina vaihtoehtoina.

Tällä viikolla on tapahtunut paljon kiinnostavaa: vierailin Berkeleyn psykologian laitoksella, Bancroft-hotellissa luennoitiin yksityisyydestä, TEDxBerkeleyn puhujat pauhasivat maailman muuttamisesta, ja tänään käytiin Oaklandissa esittelemässä Kassia. On hetkiä, joina on osattava sanoa sanottavansa nopeasti.

Yksi viikon tärkeimmistä oivalluksista osui kuitenkin aivan tavalliseen perjantai-iltapäivään, jona pääsin pitkästä aikaa sosiologian seminaariin. Keskustelua kuunnellessani tajusin taas yhden asian, joka tekee Berkeleystä minun silmissäni huipun yliopiston: myös teoreettisesti suuntautuneet yhteiskuntatieteilijät kysyvät tutkimuksestaan puhuessaan tiuhaan tahtiin miksi, kenelle, minkälaisin tavoittein. Suomalaisten sosiaalitieteilijöiden kuulee turhan harvoin kysyvän toisiltaan, minkä puolesta he pitchaavat. Hissipuheet ovat useimmiten teknologien ja taloustietelijöiden heiniä.

Kaikkialle puskeva hissipuhekulttuuri voi toki olla tuskastuttavaa, mutta perjantain seminaarissa se toi esiin tärkeän asian: tutkimuksen yhteiskunnallisen merkityksen pohtiminen ja julkilausuminen ei ole vain esipuheeseen kuuluva pakollinen, hyvään tapaan kuuluva osio. Sen ei kuulu olla sivuhuomio, rahoittavalle taholle tuherrettu selitys, eikä toissijainen jälkipohdiskelu. Työn merkityksen hahmottaminen on osa työn ydintä.

On tärkeää osata perustella itselleen ja muille, miksi on tärkeää kysyä juuri ne kysymykset, jotka kysyy.