Avainsanaan ‘metro’ liitetyt artikkelit

Kun toimistosta on siivottu seitsemän vuoden paperit, asunto puunattu luovutuskuntoon ja puheet vastaväitelleiden työkavereiden kunniaksi pidetty, on aika lähteä. Silloin ajetaan polkupyörät autokannelle ja otetaan laivamatka mahdollisuutena nukkua viikon pisimmät unet.

Aamulla fillaroidaan kaupungin halki uusille kotikulmille. Sieltä löyty hyvää ruokaa ja erinomaisia lenkkimaastoja. Melkoinen momindalen.

Matka uudelle työpaikalle taittuu metrolla. Töissä on sellainen kiire kuin syyskuussa aina on, mutta kahvinjuonnista ja kuulumistenvaihdosta ei silti tingitä. Kun johtajatar täyttää vuosia, suunnataan levytysstudiolle laulamaan Abbaa.

Lauantaina käydään leffassa, sunnuntaina muutetaan uuteen kotiin.

Jos muistaa suhtautua maltilla siihen, ettei vielä oikein osaa eikä tiedä mitään, eikä varsinkaan tunne parhaita pyöräreittejä, nämä uutuuden kyllästämät syksyt voivat olla elämän parasta aikaa.

Mainokset

Tämä viikonloppu on ollut lepuuttavampaa kesälomaa kuin minun viralliset kesälomani tapaavat olla.

Olen nukkunut päiväunet ennen aamiaista, ajanut metrolla vieraaseen kaupunginosaan, käynyt ruokaostoksilla aasialaisessa supermarketissa, syönyt dumplingeja Chinatownissa ja burmalaista teesalaattia Brighton-Allstonissa. Uskaltauduin kymmenhenkisen rumpubändin säestämälle afrikkalaiselle tanssitunnille. Katselin sillalta Bostonia, Cambridgeä ja niiden välissä joella puikkelehtivia pieniä purjeveneitä. Takana on tuntikausia inspiroivaa, improvisoivaa vaeltelua suuressa, helteisessä, vielä vieraassa kaupungissa, joka pian on oma.

Riemullisen kaupunkiseikkailun vastaparina on hiljainen joutilaisuus, jonka suojissa ehtii sulatella uusien ärsykkeiden tulvaa ja tehdä kaiken tekemällä ei-mitään.

Pari kuukautta sitten sain sähköpostia Harvardista.

Koska olen sitoutunut antamaan hyville asioille mahdollisuuden tapahtua ja olemaan sanomatta ei lyömättömille tarjouksille, lensin tänä aamuna itärannikolle. Atlantti on kotoinen kuin tuhkajumin aikoina – siellä jossakin vastarannan sopukassa on Suomen kesä.

Tällä rannalla on näillä korkeuksilla kunnon metro, kuuma kesä ja vahva tunne siitä, että tykkään työstäni. Matka on vasta alussa, mutta jo nyt tuntuu väistämättömältä, että tämä on yksi niistä, joilla on tavalla tai toisella kauaskantoisia seurauksia.

Korostaessaan paikan päälle saapumisen merkitystä sosiologian professori puhui ensisijaisesti kurssisuorituksista. Hän oli kuitenkin valtavan oikeassa laajemminkin: The world rewards showing up.

Kiina oli tutulla tavalla vieras mutta nyt myös vieraalla tavalla tuttu. Perillä odotti uusien seikkailujen lisäksi se mielessäni kiinteästi Kiinaan liittyvä onnentunne, joka syntyy, kun ympäristö pakottaa hellittämään kontrollikuvitelmista ja vapauttaa antamaan elämän olla elämä.

CSCW oli juuri sellainen kuin konferenssien toivoisi aina olevan: tulvillaan aidosti kiinnostavia esityksiä ja ihmisiä, joiden kanssa on helppo löytää yhteinen sävel niin tieteellisesti kuin hassuttelullisestikin. Muistikirja tulvii papereita, jotka pitäisi lukea tai kirjoittaa.

Hangzhoun kevät on seesteinen verrattuna Shanghain kesäiseen hulinaan. Vaikka suurin osa ajasta kului ikkunattomissa konferenssitiloissa, oli onneksi muutakin. Hotellin allasosastolla heitin löylyä ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. West Laken halki veneillessä kuultiin tarinoita kaupungin taruista ja runoilijoista. Saman järven rannalla katseltiin kylmästä hytisten absurdia mutta kaunista vetten pinnalla tanssivaa teatteria. Ehdittiin myös suureen buddhalaiseen temppeliin ja teeviljelmille.

Kotimatkalla siirryin luotijunasta lentokoneeseen matkaamalla ruuhkaisessa metrossa Shanghain halki. Väsyneenä aamuhetkenä, beigen poplarin lämmössä, ominpäin suuressa kaupungissa tuntui hyvällä tavalla aikuiselta.