Avainsanaan ‘muraali’ liitetyt artikkelit

Vaikka Amerikassa ei ole länsirannikon voittanutta, ihmeellistä riittää myös suurissa itäisissä kaupungeissa ja niiden välillä kulkevissa busseissa.

Washington DC:ssä voi perehtyä sotahistoriaan, kurkistaa afroamerikkalaisuuteen ja ajella kaupunkipyörillä. Hallintokaupungin helteessä voi viihtyä niin hyvin, että jää kahdesti vielä yhdeksi yöksi.

Philadelphiassa on helppo ja hyvä olla. On Pohjoisia Vapauksia, muraaleja, kauppahalli, itsenäisiä taidekollektiiveja ja Rockyn jalanjäljet. Kohdalle saattaa myös osua jamaikalainen karaoke, marokkolainen illallinen tai kansallinen tanssipäivä, jonka tapahtumat sijoittuvat kategoriaan ilmainen hauska.

Cambridgeen comebackiä tehdessä on muisteltava, mitä tekee loma-ajan ulkopuolella. Viime viikkojen onnistuneisuudesta kertoo se, että työasioiden mieleenpalauttamiseen tarvitaan kirjallista materiaalia.

Ja sitten on tämä New York, joka ei esittelyjä kaipaa.

On hulluutta herätä ison deadlinen jälkeisenä lauantaiaamuna seitsemältä herätyskellon soittoon.

Juuri niin kuitenkin tein eilen ehtiäkseni aamiaiselle San Franciscoon, sillä sosiaalisesti Fulbright on uusi Erasmus. Aamu-unia uhmaten paikalle oli saapunut iso joukko stipendiaatteja ympäri maailmaa, sekalaisilta taiteen- ja tieteenaloilta. Aamiaisen jälkeen meidät johdatettiin katsomaan läheisiä muraaleja ja Mission Doloresia.

Helteisiä katuja kulkiessani muistin olevani ulkomailla. Alan ymmärtää, miksi niin monet niin kovin hehkuttavat San Franciscoa.