Avainsanaan ‘mustikka’ liitetyt artikkelit

Erätulilla kuullun linjauksen mukaisesti ruskaretken merkitys ei ole se yksi punainen varpu.

Rinkka selässä kuljetaan askel kerrallaan. Mustikan poimiminen antaa syyn pysähtyä huomaamaan ympäröivä kauneus ja rauha. Ihmetyttää, miksi päiviin tavallisesti kuuluu niin paljon muutakin, vaikka tämä olisi tarpeeksi.

Arkeen palatessa Palo Aallon työläistä hemmotellaan sinisellä taivaalla. Työpaikan aulassa keskustellaan pian starttaavan yrityksen uusimmista kuulumisista ja tekeillä olevista tutkimuspapereista. Hetken verran on helppo uskoa Steveä: Täällä on tekeillä jotain taianomaista. Tiedän epäilyksettä, että haluan olla osa sitä.

Päivän päätteeksi vaaleankeltaisessa Kruununhaassa ystävää odotellessa katselen ikkunasta sisäpihalle. Muistelen sitä valtavaa onnentunnetta, kun oivalsin samassa pihassa kahdeksan vuotta sitten tämän olevan nyt minun yliopistoni. Oma se on vieläkin, tärkeä vaikkei ainoa.

Kun kaikesta huolimatta on kamalan helppoa haluta olla Toisaalla, koitan muistaa, että olosuhteitaan voi muuttaa muutenkin kuin muuttamalla pois.

Mainokset

Rautatieasemalla tuoksuu korvapuusti. Mökkijärven pinta on tyyni, savusaunan löylyt pehmeät ja mustikat sinisiä myös sisältä. Olen Suomessa.

Näinä päivinä moni kysyy, olenko nyt palannut lopullisesti. Haluan vastata rehellisesti. Kerron vuokrasopimuksen olevan voimassa toistaiseksi. Sanon, etten enää usko suurisuuntaiseen lähdön, paluun ja pysyvyyden retoriikkaan.

En väitä unohtaneeni kesäloman aikana, mitä kaikkea Kaliforniaan jäi, mutten myöskään kiistä, etteikö Suomessa olisi sellaisia iloja, joita en ole kunnolla muistanut. On jälleenrakennustöitä, mutta myös sellaisia ystävyyksiä, joihin luiskahtaminen ei vaadi ponnistuksia: valmistetaan pastaa, lennätetään leijaa ja pilaillaan tulevan syksyn lohduttomien iltojen kustannuksella.

Vanhan kaavan mukaan juuri nyt pitäisi kirjoittaa teksti otsikolla Paluu ja löydä sen loppuun viimeinen piste. Koska tämä on business as the new usual ja uusia pelisääntöjä vasta määritellään, minulla ei ole vähäisintäkään aikomusta tehdä niin.

Lakritsipiippuvallankumous ei ole ohi.