Avainsanaan ‘muutos’ liitetyt artikkelit

Pari viikkoa sitten näin työpajassa oppaan, jonka kannessa oli rohkaiseva viesti: Maailman muuttaminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin nyt.

IMG_4956

Koko maailmasta on vaikea mennä sanomaan, mutta omakohtaisesti väitteessä tuntuu olevan jotain perää.

Eilen koettiin läpimurtoja kaksin kappalein: Kävin träningskompis-kesätarjouksen turvin kuntosalilla ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen. Illalla rohkaistuttiin vihdoin tekemään vietnamilaisia kevätkääryleitä.

Suuremmista muutoksista kiinnostuneille suosittelen tämän taloudellisesta demokratiasta kertovan dokumentin katsomista.

Kesyä kapinaa

Posted: 20/05/2017 in Uncategorized
Avainsanat:, , , ,

Konferenssit ovat akateemisen elämän tähtihetkiä, mutta ne ovat useimmiten myös karnevaali, jossa tiedeyhteisön jäsenet yhdessä teeskentelevät, ettemme tarvitse unta, kunnon ruokaa tai taukoja.

Viikon päätteeksi muistikirja voi olla täynnä hyviä merkintöjä ja meininki innostunut, mutta olo silti samalla enemmän loppuunkulutettu kuin ravittu.

Suunnatessani aiemmin tässä kuussa Denveriin päätin tehdä pari pientä asiaa toisin.

Tein jokaisena konferenssiaamuna lyhyen Youtube-joogan: En niin perusteellista, että tapahtunutta voisi tuulettaa liikuntasaavutuksena, mutta sen verran, että ehdin muistaa miltä tuntuu hengittää syvään, kuunnella miltä tuntuu ja olla paikallaan.

Päätin myös juoda ainoastaan hyvää kahvia, ja kuten kotonakin, enintään kaksi kuppia päivässä. En koskenut kaikkialla tyrkyllä olevaan konferenssisumppiin kertaakaan, koska tulen siitä vain hermostuneeksi ja huonovointiseksi.

Kesy kapina toimi, pienenä parannuksena ja suurena näyttönä siitä, että muutos kohti parempaa on mahdollista.

Erätulilla kuullun linjauksen mukaisesti ruskaretken merkitys ei ole se yksi punainen varpu.

Rinkka selässä kuljetaan askel kerrallaan. Mustikan poimiminen antaa syyn pysähtyä huomaamaan ympäröivä kauneus ja rauha. Ihmetyttää, miksi päiviin tavallisesti kuuluu niin paljon muutakin, vaikka tämä olisi tarpeeksi.

Arkeen palatessa Palo Aallon työläistä hemmotellaan sinisellä taivaalla. Työpaikan aulassa keskustellaan pian starttaavan yrityksen uusimmista kuulumisista ja tekeillä olevista tutkimuspapereista. Hetken verran on helppo uskoa Steveä: Täällä on tekeillä jotain taianomaista. Tiedän epäilyksettä, että haluan olla osa sitä.

Päivän päätteeksi vaaleankeltaisessa Kruununhaassa ystävää odotellessa katselen ikkunasta sisäpihalle. Muistelen sitä valtavaa onnentunnetta, kun oivalsin samassa pihassa kahdeksan vuotta sitten tämän olevan nyt minun yliopistoni. Oma se on vieläkin, tärkeä vaikkei ainoa.

Kun kaikesta huolimatta on kamalan helppoa haluta olla Toisaalla, koitan muistaa, että olosuhteitaan voi muuttaa muutenkin kuin muuttamalla pois.

On huojentavan hyvä olla. Tämä muutos on käsikirjoitettu huolella.

Kaipuu on pienissä hetkissä: lounasburritosta voi vain haaveilla, yrittäessään tuloksetta avata hillopurkin muistaa asuvansa kämppiksettömässä kodissa ja sormet tapailevat laukun sangassa roikkuvan pyöräilykypärän rikkinäistä aurinkolippaa turhaan – vain tajutakseen, että tämä ei ole se kypärä. On jätettävä vastaamatta sähköpostilaatikosta löytyviin kutsuihin lukukauden avajaisluennoille Atlantin taakse.

Mutta pienissä hetkissä on myös onni: Skypen yli iltateetä juodessa on molempien ilta, auringonlaskussa merenrantaa kotiin pyöräillessä tie on täynnä muistoja, sisko asuu kävelymatkan päässä. Aamu voi alkaa auringonpaisteella, kutkuttavan hyvillä uutisilla ja sanomalehden selailulla. Kaapelitehtaalla tietää, mihin rappukäytävään on livahdettava pienen taide-elämyksen toivossa. Suomalais-virolainen nykykulttuuri on niin rehellistä, haurasta ja hauskaa, että tuntuu etuoikeutetulta saada kutsua sitä omakseen.

Tässäkin kaupungissa on tilaa elää hyvin.

Rilken Kirjeitä nuorelle runoilijalle on kirja, jonka olin halunnut lukea pitkään – ja viime kesänä sitten vihdoin luin.

Rilke kehottaa kirjeissään hyvin: Live the questions now. Perhaps then, someday far in the future you will gradually, without even noticing it, live your way into the answer. Elämä kantaa, turha rimpuilla.

Olen lähettänyt sitaatin vuoden mittaan monelle muutoksien keskellä painivalle ystävälle. Niinpä yllätys oli iloinen ja iso, kun eilen huomasin, että Berkeleyssä katukivetyksessäkin kehitellään samaa ajatusta edelleen:

On paras tottua siihen, että kullakin hetkellä tärkeimpiä ovat ne kysymykset, joihin ei vielä osaa vastata.

Tänä viikonloppuna olen kuunnellut sadetta, katsellut pilviä ja paikannut aukkoja sivistyksessä.

Perjantaina ohjelmassa oli Dr. Strangelove. Tajuan nyt vähän paremmin, miksi elokuvakriitikot pitävät elokuvaa niin suuressa arvossa. Tämä on yksi niistä, jotka vaativat useita katselukertoja.

Eilen menin pieneen teatteriin katsomaan Viettelysten vaunuaActor’s Theatre on Kellariteatterin paikallinen vastine – sikälikin, että ilman sisäpiirivihjettä en ehkä koskaan olisi oivaltanut etsiytyä paikan päälle. Ja se olisi ollut menetys.

Kaikkein parasta on kuitenkin ollut suunnittelematon aikaansaamattomuus sekä se, että vaikka olen alkanut nähdä unia muutoksesta, ne eivät kaikki ole painajaisia.