Avainsanaan ‘onnellisuus’ liitetyt artikkelit

Sisu

Posted: 07/11/2012 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , , , , ,

Vapaus voittaa rahan, sanoo tutkimusryhmä. Marraskuussa on parempi panostaa onnellisuuteen kuin tulokseen, sanoo joogaopettaja. Toivosta on pidettävä kiinni, sanoo jatkokaudelle valittu Obama.

Neljä vuotta sitten minä muiden mukana luulin presidentin tarkoittavan toivolla jotain uutta, jotain hauskaa, haaveellista ja käänteentekevää. Jotain sellaista, millaisesta amerikkalainen retoriikka maalaa sävähdyttäviä sankaritarinoita.

Tänä aamuna selvisi, että kun Obama puhuu toivosta, hän itse asiassa tarkoittaa sisuaI have always believed that hope is that stubborn thing inside us that insists, despite all the evidence to the contrary, that something better awaits us so long as we have the courage to keep reaching, to keep working, to keep fighting.

Juuri siitä horjumattoman itsepäisestä luottamuksesta mahdollisuuteen tehdä maailmasta parempi on nyt pidettävä kiinni, sanon minä.

Berkeley-arki toimii, koska siirtymälogistiikkaan ei juurikaan kulu aikaa. Kaikki on lähellä. Ehtii tehdä töitä ja unelmoida.

Täällä on myös helppoa liikkua itsensä onnelliseksi. Ryhmäliikuntatunneilla huomaa olevansa poliittisista protesteista huolimatta lauhkean hyväksyvässä hippikaupungissa.

Joogaopettaja muistuttaa, ettei itseään pidä satuttaa: Nothing should ever hurt. If it hurts, don’t do it. Do less, or do something different. Se ei tarkoita, etteikö pitäisi koetella rajojaan – kipu ja epämukavuus eivät ole sama asia. On maltettava kuunnella, miltä tuntuu ja toimittava sen mukaan.

Tanssinopettaja puolestaan kehottaa viihtymään ilman itseruoskintaa: Have fun. Get what you can. Don’t be hard on yourself. Ja joka kerta uusille tulokkaille annetaan aplodit ja heitä rohkaistaan pysymään huoneessa – ei pidä säikähtää, vaikkei heti osakaan kaikkea.

Nämä opit on pidettävä mielessä, kun ensi viikolla palaan Suomeen ja ryhdyn paketoimaan tätä hullua ja ihmeellistä vuotta 2011.

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin Kaliforniaan. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet olivat tänä vuonna kolminkertaisesti paremmat kuin sinä ensimmäisenä tuulisena iltana: ilta oli kirkas, sijainti sellainen, josta ilotulitukset näkyivät, ja ennen muuta, en ollut yksin vaan ystävien ympäröimänä.

Saavuin Amerikkaan toiveikkaana, mutten osannut odottaa, että täällä voisi olla näin onnellista. En tainnut edes tietää, että näin onnellista voi ylipäänsä olla. Nyt yritän muistaa, etteivät lähdöt ja paluut ole nollia ja ykkösiä ja suhtautua Suomeen siirtymiseen seikkailuna.

Se, ettei Helsingissä odota kodittomuus, tekee tästä kaikesta vähän helpompaa.

Reid Hoffman paljasti pari viikkoa sitten ISchoolin valmistujaispuheessa menestyksen salaisuuden: on ajateltava eri tavalla kuin muut ja oltava oikeassa. Erityisen tärkeää on näiden kahden yhdistelmä, kuulemma.

Chris Anderson piti puheen Harvardissa. Hän yllätti vastavalmistuvat neuvomalla heitä olemaan seuraamatta intohimoaan – ei ainakaan suoraan, ei vielä. Parempi olisi tehdä asioita, jotka voimauttavat, olla väsymättömän utelias, kuunnella, oppia. Kaiken luovan hulinan keskellä tarvitaan itsekuria: häiriöiden aikakaudella maailmaa muuttavat ne, jotka pystyvät jättämään useimmat keskeytykset huomiotta.

New York Timesin kolumnissa David Brooks kyseenalaistaa valmistujaispuheiden yksilökeskeistä paatosta. Hänen mielestään menestyneimmät nuoret ihmiset eivät harjoita itsetutkiskelua ja suunnittele sitten elämäänsä. Ei, he katsovat ulos maailmaan ja havaitsevat jonkin ongelman, jota ratkaisemaan ryhtyminen määrittelee elämän suunnan. Elämän tarkoitus ei ole löytää itseään, vaan hukata itsensä, uppoutumalla johonkin suurempaan.

Kaikkien puheenvuorojen pohjalla piilee sama retoriikka: Tärkeää on tehdä merkittäviä asioita, ratkaista suuria ongelmia, muuttaa maailmaa. Jokaisella on siihen mahdollisuus ja velvollisuus. Ajattelutapa on kaunis ja kauhea. Tämä asenne tekee Amerikasta ihanan energisen – ja julman vaativan. Brooks summaa asian ytimen: Ihailemme kaikkein eniten erinomaisuutta, emme onnellisuutta.

Kun viikon ruuhkauttanut keitos saadaan toimitettua perille viisi minuuttia ennen deadlinea, heitetään kolmikätinen high five ja lähdetään viikonlopun viettoon.

Hetken onnellisuus on siinä, mitä on saatu yhdessä aikaan, mutta myös siinä, että on vihdoin ylitetty raja, jonka jälkeen ei pariin päivään tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Silloin voi antaa fillarin valua alamäkeä keskustaan ja mennä tanssimaan mielen tyhjäksi. Tanssitunnilta lähtiessä ehtii huomata taivaan olevan tähtikirkasta yötä enteillen niin syvänsininen, ettei sellaista väriä tavallisesti näe missään muualla kuin unissa. Kotona jättimäisen teemukin käytön voi perustella sillä, että kaikesta huolimatta on perjantai-ilta, joten jotain villiä on sentään tehtävä. Kämppiksen kanssa riemuitaan siitä, ettei ole mikään pakko jaksaa mennä minnekään vain siksi, että on viikonlopun ensimmäinen ilta.

Ja vaikka mieli jo vähän hihkuukin innostustaan ensi viikon sunnuntaille erillisellä pyynnöllä saaduista lisätöistä, tajuaa se samalla, että parasta juuri nyt on olla vaan, tavoitteetta. Jos joku käsite on tällaisena iltana tärkeä, se on wu wei.

Kaipuu

Posted: 28/08/2010 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , , ,

Se, että viime viikkoina on melkein joka päivä tullut hetkiä, joina tekee mieli hyppiä ja hihkua silkasta olemassaolemisen riemusta, ei tarkoita, etteikö olisi paljon sellaista, mitä kaipaa kotoa.

Tottakai on, ihan valtavasti: iltapäiväkerhoja, afterbailoja, ruuhkaisen riemukkaitta hassuperjantailounaita, sadepäivän lettukestejä, kantakaupungin kommuuneja, teekuppi kädessä työkavereiden kanssa käytyjä keskusteluja syvistä kysymyksistä, sunnuntaihengauksia, iltakävelyjä Taivallahden rannassa, savusaunan löylyjä, Stadikan mummoja, palautekeskusteluja perhepiirissä, toista kouluvuottaan aloittavaa kummipoikaa, kollektiivisia auringonnousuja ja joskus jopa sitä ilmaisjakelulehtien jakajaa, joka Kampin metroasemalla jaksaa hymyillä jokaiselle ohikulkijalle harmainakin aamuina. Lista joistakin hyvistä asioista on pitkä jollei loputon.

Olen kuitenkin päättänyt, että tänä vuonna en lopeta appelsiinien syömistä vain siksi, että niitä kuoriessa on pysähdyttävä ja silloin ikävä voi yllättää. Muutaman tärkeän ihmisen kanssa joitakin vuosia sitten tehdyn linjauksen mukaisesti on osattava olla onnellinen siitä, että on mitä kaivata.