En ole varma olenko tehnyt tänä syksynä enemmän töitä kuin aiemmin, mutta tiedän varmuudella tehneeni niitä keskitetymmin ja keskittyneemmin. Ilmassa on nytkin monia palloja, mutta ne muodostavat eheän jonglöörausharjoitteen. Kun aikaa ei kulu ruuhkabusseissa sahatessa eikä rajallisesta ajasta kilpailevia aktiviteettaja tasapainotellessa, ehtii paneutua täysipainoisesti siihen, mitä tekee.
Olen nauttinut häiriöttömyydestä täysin siemauksin. Nyt luentokauden päättyessä ja aikataulun vapautuessa joustavammaksi olen kuitenkin löytänyt itseni työpöydän äärestä miettimästä, mihin pitäisi tarttua. Tekemistä riittää, mutta joustamattomat aikataulut tai deadlinet eivät määrää tahtia. Saatuani tänään kevään workshopin osallistumiskutsun julkaistua, tajusin, että seuraavaan hommaan ryhtymisen sijaan on aika laittaa päivän työt pakettiin ja lähteä vapaalle, tekemään ihan mitä vaan.
Olin ymmälläni, vaikka vasta eilen nyökyttelin oivaltaville sanoille siitä, miten tärkeää kiireettömyys on. En ollut varautunut kohtaamaan korvamerkitsemätöntä aikaa. Hetkeä myöhemmin pyöräilin valikoimaan joulukortteja, lukemaan eilen luennoineen Lisa Ganskyn uutta kirjaa ja lähettämään sähköpostia entisille kämppiksille.
Kun työssä on imua, on helppo unohtaa, mitä kaikkea muutakin elämässä on. Kuitenkin, ehkä erityisesti silloin, kun työ vie onnellisesti mennessään, on pidettävä huoli siitä, että elämässä on jatkossakin monenlaista muutakin kuin työ.
Lakritsipiippuvallankumous 