Avainsanaan ‘professori’ liitetyt artikkelit

Pari kuukautta sitten sain sähköpostia Harvardista.

Koska olen sitoutunut antamaan hyville asioille mahdollisuuden tapahtua ja olemaan sanomatta ei lyömättömille tarjouksille, lensin tänä aamuna itärannikolle. Atlantti on kotoinen kuin tuhkajumin aikoina – siellä jossakin vastarannan sopukassa on Suomen kesä.

Tällä rannalla on näillä korkeuksilla kunnon metro, kuuma kesä ja vahva tunne siitä, että tykkään työstäni. Matka on vasta alussa, mutta jo nyt tuntuu väistämättömältä, että tämä on yksi niistä, joilla on tavalla tai toisella kauaskantoisia seurauksia.

Korostaessaan paikan päälle saapumisen merkitystä sosiologian professori puhui ensisijaisesti kurssisuorituksista. Hän oli kuitenkin valtavan oikeassa laajemminkin: The world rewards showing up.

Mainokset

Tämä viikko on ollut täynnä ihmisiä, ideoita ja innostusta. Konferenssi oli alusta loppuun intensiivinen. Kotimatka hujahti kuulumisia vaihtaen ja keskustellen. Kevään kurssivalinnat ja työmatka-aikataulu alkavat hahmottua. Joulu on hämmentävän lähellä, mutta sitä ennen on hoidettavana iso kasa asioita.

Hulinan yltyessä on välillä vaikea keskittyä elämään käsillä olevia hetkiä.  Samalla on haastavaa luottaa siihen, ettei aivan kaiken tarvitse tapahtua tänä vuonna, juuri nyt. Kohinan keskellä on huojentavaa kuulla professorin sanovan, ettei kiirettä ole: hän ei ole aikeissa eläköityä ainakaan seuraavaan 30 vuoteen.

On osattava malttaa mielensä ja muistettava suunnitella elämää sen ajatuksen varassa, että nykyhetken lisäksi on olemassa myös tulevaisuus. Iisisti vaan, aikaa on.

Pari kuukautta sitten kirjoitin arvelujani siitä, mikä Kaliforniassa on niin hyvää, että monet täällä joskus asuneet haikaavat takaisin. Lista pitää kutinsa myös marraskuussa.

Kenties kaikkein tärkeimpiä ovat kuitenkin hyvin pienet arkiset asiat, kuten se, että konferessiesitystä viilatessa sanaakaan suomea osaamaton professori naurattaa koko tiimiä lukemalla ugrilaisia muistiinpanojamme ääneen tai se, että kampuksen halki on vaikea kävellä tulematta kutsutuksi mukaan jonkinlaiseen vallankumoukseen.

Niin hölmöä kuin se ehkä onkin, minut tekee juuri nyt valtavan onnelliseksi lounaaksi syöty frozen yoghurt sekä se, ettei tänään tarvitse käyttää sukkia.

Toimiston tuolissa rauhallisesti istuminen on joskus yllättävän vaikeaa.

Tänään asemissa pysymistä on vaikeuttanut sekä loman läheisyys että lokakuussa Berkeleyyn saapuvien kollegoiden kanssa järjestettävien workshoppien valmistelusta aiheutuva innostus.

Hyvää levottomuutta aiheuttaa sekin, että ensi viikon alussa voisi olla mahdollista mennä Freelance Whalesin ja Tokyo Police Clubin keikalle. Tämä visio mielessä Flow’n missaaminen ei juuri nyt harmita yhtään.

Lopuksi viikon viimeinen palaveri siirtyi ensin keskustaan, peruuntuakseen sitten kokonaan. Professorin autonavaimet olivat kateissa.

Asetin sähköpostiin poissaoloilmoituksen. Käyttöliittymä vahvisti operaation ilahduttavan tarkkanäköisellä toteamuksella loman luonteesta: Vacation is active.