Avainsanaan ‘puistojooga’ liitetyt artikkelit

Työpaikan nimi on NERD. Akronymi viittaa New Englandin tutkimus- ja kehitysyksikköön.

Toimistostamme puhuttaessa on kuitenkin muitakin perusteita puhua nörteistä, isoilla kirjaimilla – hyväntahtoisesti, ajoittain ihmetellen, täydellä kunnioituksella. Ivy League -yliopistojen kasvattamat harjoittelijakollegani ovat kilttejä, älykkäitä introvertteja.

Vähitellen kuoret alkavat avautua.

Etiopialaisessa ravintolassa yhdet miettivät, voisiko tilauksen antaa suunnattuna graafina. Ruokalan jonossa toiset kyselevät vähän varoen puistojoogasta. Ja kun sekoitan läntisen Virginian ja Länsi-Virginian toisiinsa, murhaavaa katsetta seuraa anteeksiantava hymy.

Huomenna menemme katsomaan koko Batman-trilogian suurimpaan mahdolliseen teatterisaliin, koska viimeisin elokuva on tietenkin nähtävä ensi-illassa.

Arki alkaa löytää uomansa. Aamut alkavat puurolla, mustikoilla ja puolen tunnin kävelyllä töihin.

Toimistolla korviin kantautuu matematiikkaa käsitteleviä keskusteluja. Ne käydään usein hepreaksi. En ymmärrä niistä mitään, mutta heprea kuulostaa kauniilta. Yhtälöistä täyttyvistä tussitauluista tulee mieleen Good Will Hunting.

Joen vastarannalla järjestetään keskiviikkoisin ilmaista puistojoogaa. Kun satapäinen osallistujajoukko on lausunut om, punnerretaan, venytetään ja voimistetaan. Harjoituksen loppupuolella taustamusiikkina kajahtava Nothing Else Matters tulee pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Kotimatkalla voi ostaa burriton ja hymyillä maailmalle.