Avainsanaan ‘robotti’ liitetyt artikkelit

Joinain päivinä epäilen, että minulla on maailman paras työ.

Ajatus voi juolahtaa mieleen esimerkiksi silloin, kun lounasta mutustellessaan saa kuunnella Ken Goldbergin esitystä Data & Democracy Initiativesta, jossa pohditaan miten digitaalisten työkalujen avulla voitaisiin helpottaa ja parantaa kansalaiskeskusteluita tai vaikka oikeudenkäyntien todistajanlausuntoja.

Pahakollektiivin kasvatille varsinainen kohokohta on kuitenkin vasta se, kun siirrytään puhumaan Afrikasta ja roboteista. Eikä mistä tahansa roboteista, vaan sellaisista, joiden osat maksavat alle kymmenen taalaa. Kuten nyt vaikka viime vuoden voittaja, tikkarirobotti.

Image

Huomenna on syyspäiväntasaus. Jos tummuvien syysiltojen iloksi on tarpeellista keksiä jokin uusi projekti, kiinnostuneet ehtivät vielä hyvin mukaan Ultra Affordable Educational Robot Design Challengeen, jonka deadline on tammikuussa.

Meille muille on tee ja villasukat.

En unohda ensimmäistä vierailuani Harvardiin ihan pian.

Torstai-illan Hyperpublic-avajaisvastaanotolla Julia Scher ilmakitaroi Linkin Parkia. Tapasin miehen, jonka esikoiskirjan luin neljä vuotta sitten tietämättä ollenkaan, mitä kaikkea HIITin palveukseen astumisesta seuraisi. (En tiedä vieläkään.)

Eilen paneelikeskusteluilotulituksen päättyessä poistuin paikalta mukanani seitsemäntoista sivua muistiinpanoja. Kävin runokirjakaupoilla ja asiaankuuluvalla juoksulenkillä Charlesin rannassa. Tänään ehdin MIT:n museoon katsomaan niitä sosiaalisia robotteja, joista Turkle kirjoittaa.

Kevään konferenssikiertue on nyt ohi. Olen sen kuluessa ollut toistuvasti kiitollinen siskolleni, joka vuosi sitten vakuutti minut siitä, että identiteettikriisin uhallakin on järkevää hankkia kunnollinen matkalaukkusarja.