Avainsanaan ‘Suomi’ liitetyt artikkelit

Yhtenä päivänä jätän rakkaan ullakon taakseni, raahaan lumilaudan ja kitaran lentokentälle, juon viimeiset lähtökahvit ja astun lentokoneeseen.

Seuraavana saavun Suomeen.

Kesäkuun alussa joka toinen päivä on deadline. Journaalin erikoisnumero lähtee painoon, kuusi vuotta työn alla ollut artikkeli hyväksytään julkaisuun, ja jollain ihmeen tavalla kaikki tarpeellinen saadaan tehtyä aikanaan. Sitten kun töitä on tehty enemmän kuin sielu sietää, eikä jaksaisi enää päivääkään enempää, lähdetään Lappiin. Siellä on viileää, valoisaa ja lupa levätä.

Heinäkuu tuo tullessaan kauan kaivatun arjen: polkupyöräilyä, puistojoogaa, rauhallisia työpäiviä, myöhäisiä iltoja jalkapalloa katsellen. Uusi Kaisa-kirjasto ilahduttaa, kuten myös sen hyllystä silmiin osuva pino käytössä kuluneita Otteita verkosta.

2014-07-09 13.35.52

Kotimaan matkailu maistuu, mutta samalla valmistellaan jo seuraavaa muuttoa. Syyskuun alussa karavaani kulkee Tukholmaan, uusien töiden perässä. Det kommer att vara jätteroligt.

 

Mainokset

Bite off more than you can chew, then you chew like hell. Tämä oli Lisa Ganskyn, yhden jakamistalousilmiön kärkihahmoista, keskeinen neuvo SHARE-konferenssin yleisölle.

Ja juuri niin tässä on taas tainnut tulla tehtyä.

Huhtikuun alun jälkeen olen istunut lentokoneissa suuntana Chicago, Soul, ja Boston. Ensimmäinen oli konferenssi, viimeinen meneillään oleva paluu parin vuoden takaisille kotikulmille. Keskimmäinen sentään oli hyvään tarpeeseen tullut, viime kesältä rästiin jäänyt loma.

Tutkimushaastattelukierros on kuljettanut minua ympäri Bay Arean naapurustoja. Kalifornia-päivien huvetessa olen myös vihdoin käynyt vierailulla Airbnb:n ja Couchsurfingin toimistoilla, tavannut paikallisen aikapankkitutkijan ja sopinut kahveista Yerdlen edustajan kanssa.

Onneksi on muutakin. Olen kiivennyt Claremont Canyonin polkua kukkulan laelle ja katsellut sieltä lahden takana siintävää valtamerta. Pujahtanut joogasalin rauhaan ja poetry slamin melskeeseen. Viettänyt sunnuntai-iltaa Berkeleyn kreikkalaisella teatterilla ja valmistanut jälkivapuksi simaa, koska The Nationalin keikalle ja ystäville nyt vain on oltava aikaa.

On ollut sellaista kiirettä ja hulinaa, joka saa ihmeelliset asiat tuntumaan arkisilta ja arkiset ihmeellisiltä.

Viikon päästä palaan Suomeen, mutta kesäkuun deadlinesumasta päätellen vimmainen pureskelu jatkuu ainakin juhannukseen asti.

Ajan kanssa arkiset asiat saattavat muuttua näkymättömiksi, kunnes jokin tekee ne taas näkyviksi.

Tänään julkaistu XKCD pysäyttää ihmettelemään, miten rutiininomaisesti mannertenvälinen sompailu nykyään sujuu. Aina ei ole ollut niin, että perheenjäsenten tai työkavereiden kanssa juttutuokiosta sovittaessa pitäisi ajatella tähän tapaan:

Ei aika kuitenkaan ainoastaan pyöri, se myös kulkee eteenpäin – sellaisella vauhdilla, että hetkittäin hirvittää. Berkeley-vierailua on jäljellä enää vähän yli kolme kuukautta. Se tuntuu kauhean vähältä, liian vähältä.

Onneksi on sisko, joka vinkkaa videosta, jonka avulla on helppo generoida kaipuu Suomeen. Kesästä tulee kivaa, en epäile sitä vähääkään.

Heikoimpina hetkinäni ajattelen silti yhä ellipsejä, sillä sen olen oppinut, ettei lähtemisen tarvitse olla binääristä.

Kaksiviikkoisella joululomalla Suomessa ei näkynyt lunta eikä aurinkoa, ystäviä ja sukua onneksi senkin edestä.

Oli myös rosollia, graavilohta, kotijuustoa, karjalanpiirakoita, joulutorttuja, hedelmäkarkkia ja lakritsipiippuja. Unohtamatta ydinmasssaglögejä, kirkasvalolamppua ja kuutta saunaa.

Väittelin, vihdoin.

Professori lainasi hattuaan sovitettavaksi. Oman hankkimiseen saan luvan virallisesti muutaman viikon päästä, kun tiedekunnassa ehditään lyödä papereihin leima prosessin päättymisen merkiksi.

(c) Juha Mikkonen

Juhlittiin, kaksi päivää.

Cavassa oli pieniä kuplia, puheissa ylisanoja. Nautin molemmista.

Nyt, hieman yli vuorokauden kestäneen kotimatkan jäljiltä olo ei ole levännyt.  Onnellinen se kyllä on.

Täältä tullaan, 2014. Naurun, malttamisen ja uusien seikkailujen vuosi!

Väitöskirja on painossa, ja aurinko paistaa.

Kiitospäivänä viinilaaksoissa oli ruska. Viikonloppuna kotimatka Los Angelesista tapahtui kiertoteitä, koska moottoritie oli suljettu lumen takia. Berkeleyssä on niin kylmä, etteivät hanskat ole fashion statement.

Aika tuntuu kuluvan tänäkin syksynä aivan liian nopeasti. Kahden viikon päästä olen jo matkalla Suomeen.

Kaiken nopean keskellä kestävä alkaa kiinnostaa.

Joku käyttää samaa pipoa vuosikymmenen, vaeltaessaan mannerta ristiin rastiin.

Toinen ostaa kolmionmuotoisen tontin ja rakentaa sille mielikuvituksekkaita torneja 33 vuotta, kunnes yhtenä päivänä luovuttaa avaimensa naapurilleen, palaamatta enää koskaan.

Kolmannet tuunaavat vanhan joulukalenterin, ja lähettävät sen Kaliforniaan.

Arvostan.

Radiohiljaisuus päättyy yleisön pyynnöstä.

Ennen uuden kevään uusiin ajatuksiin rientämistä palataan hetkeksi Töölön postiin, jossa naapuruston mummut yltyivät joulun alla kehumaan ystäväänsä:

Hänkin tykkää hyvästä viinistä, ja nauttia.
Ja huumorintaju! Ettei aina vaan voivotella ja voivotella.
Se on ihanaa löytää niin samanhenkinen ystävä.

Mummut puhuivat yhdestä hienosta henkilöstä, mutta tarina on vähintään yhtä totta monikossa.

Kun ei aina vaan voivotella ja voivotella, selviydytään pitkän talven pimeistä illoista teen ja villasukkien voimalla. Joulu vietetään silloin, kun hetki on otollinen. Myöhästyneellä kesälomalla suunnataan niin kauas kuin on mahdollista. Kotimatkalla iloitaan siitä, että arki on niin hyvää, että sitä voi tulla ikävä.

Ja sitten on vielä se, ettei missään ole niin riemullista kuin Suomessa kaikkivoivan kevätauringon paistaessa.

Retoriikka on erilaista kuin Amerikassa, mutta kyllä Suomessakin unelmoidaan ja ollaan uteliaita.

Ateneumissa on näytteillä Schjerbeckin elämäntyö. Se on tarina Helenistä, joka kaipasi Pariisia, vapautta ja työrauhaa.

Kiasmassa järjestetty urbaani festivaali Megapolis kokosi yhteen kaupunkiaktivisteja, virkamiehiä, poliittikoja ja meitä muuten vain uteliaita. Iltapäivä oli polveileva ketju ideoita ja kokemuksia uuden testaamisesta uudessa paikassa uudella tavalla.

Korjaamossa lauloi pian esikoislevynsä julkaiseva Tiiu Helinä ja entistä abstraktimman taiteellinen Husky Rescue, jonka keikalla sai lojua lattialla ja antaa ajatusten harhailla.

Taivallahden rantakallioilla lenkkeilijää kohtasi syksyinen sunnuntaiaurinko.

Avokadokakun äärellä fiilisteltiin tukea vastaan seisomaan oppinutta alle vuoden vanhaa viikaria.  Kaikki kiinnostaa, kun missiona on ottaa tunnustelemalla ja maistelemalla selville, mistä tässä maailmassa oikein on kyse.