Avainsanaan ‘syksy’ liitetyt artikkelit

Tänäkin syksynä kaikki tapahtuu yhtä aikaa.

Ensin tulee sellainen viikko, jolloin yhtäkkiä vähän kaikki ovat San Franciscossa. Golden Gate Parkissa on suuret ilmaiset festarit, joilla soitetaan tuskin pelkästään humppaa. Puiston naapurissa asuva kaveri järjestää grillijuhlat, joissa on enemmän suomalaisia kuin amerikkalaisia, ja enemmän tuttuja kuin tuntemattomia.

Sitten lähdetään syysretkelle Havaijille. Snorklataan mielikuvitukselliselta näyttävien kalojen seassa, tarkkaillaan kilpikonnien vedenalaisia toimia, syödään pokea ja seurataan Ironmanin maailmanmestaruuskilpailuja. Päästään heittämään yläfemmat naisten sarjan voittajan kanssa iltapäivällä ja hurraamaan 81-vuotiaalle teräsmiehelle yön pimeydessä.

Töihin palatessa löytyy vastaväittäjä. Esitarkastuslausuntojen saavuttua on myös vihdoin mahdollista kirjoittaa lista väitöskirjan viimeistelyyn tarvittavista muutoksista. Se on ilahduttavan lyhyt.

Kaiken keskellä väistämättömän elämänmuutosflunssan paranemista edistää kiireetön viikonloppu.

Silloin matka San Franciscoon taittuu BART-lakon vuoksi bussilla, paluu East Baylle lautalla. Se voisi tuntua epäkätevältä takaiskulta. On kuitenkin paljon parempi kehystää tilanne pieneksi seikkailumatkailuksi.

Muutama kuukausi sitten hankin elektronisen lukulaitteen.

Elän vihdoinkin tulevaisuudessa. Raahaan laukussani vähemmän kirjoja. Jos yllättäen haluan tai tarvitsen jonkun kirjan käsiini nopeasti, saan sen luettavakseni muutamalla klikkauksella. Pidän kirjastoissa samoilusta ja paperisten sivujen sormituntumasta yhtä paljon kuin ennenkin, mutta käteväähän tämä on.

Viime viikolla amerikkalainen kollega vinkkasi mahdollisuudesta ladata Sidewalk Ritual -kirja ilmaiseksi. Koska tarina kertoo San Franciscosta ja koska kaveri lupasi sen olevan hyvin kirjoitettu, tartuin syöttöön.

Ja kyllä, kirjaan on vangittu pala bay areaa, kaikkine ihanuuksineen, kummallisuuksineen ja ristiriitoineen:

My point is, my friend, if you want vitality, if you want creative energy, if you want to be plugged-the-fuck-in to the heartbeat of the world, you just have to walk these streets, man, walk these streets. And just let yourself feel it.

Syksyn saapuessa kutsuvat luovaa energiaa sykkivät kadut. Mutta juuri nyt suurinta elinvoimaa huokuu Suomen kesä, josta tulee pitkä ja hyvä.

Sukattoman kesäarjen perään olisi helppo haikailla, mutta jotain mukavaa on siinäkin, että aamulla töihin lähtiessä saa valita päivän tunnelmaan sopivan kaulaliinan.

Pidän siitä, miten monien ihmisten kanssa minun Suomessani syödään lounasta, juodaan kahvia ja haluttaisiin ehtiä tehdä yhdessä enemmän kuin juuri nyt on mahdollista. Sähköpostin ja Twitterin ansiosta lähellä tai vähintäänkin nopeasti tavoitettavissa ovat myös valtameren takaisten todellisuuksien tärkeät henkilöt.

Helsingistä on helppo viehättyä, kun kotimatkalla hyppää äkkiarvaamatta kulttuuriratikan kyytiin. Klovnit lausuvat runoja. Ruskeaan vakosamettipukuun sonnustautunut attasea-salkkuinen mies aplodeeraa muiden mukana. Ulkomaiset turistit ovat innostuneesti ymmällään. Niin olen minäkin.

Ruokakaupan kassajonossa naurattaa: karkkihyllyssä on uutuuspussi nimeltä Pikkuhässäkkä. Tästäkin syksystä taitaa kehkeytyä juuri sellainen.

Varpunen

Posted: 27/09/2012 in Uncategorized
Avainsanat:, , , , ,

Kotiinpaluun ensimetreillä on helppo idealisoida ja innostua.

Suomessa on maailman parhaat suihkut. Täällä on ruisleipää, salmiakkia, hedelmäkarkkia ja maitohylly, jonka valikoimia ymmärrän.

On myös vanhan työpaikan uusi toimisto, jossa riemullisten jälleennäkemisten määrä yllättää. Säkkituolit ja lattea valmistava kahvikone eivät ehkä ole hyvän arjen tae, eivät edes sen riittäviä tai välttämättömiä ehtoja, mutta kyllä niistäkin kannattaa ilahtua.

Ulkona tuoksuu syksyltä. Sisällä on mukava istua syömässä linssikeittoa sateen rummuttaessa ikkunaa. Silloin puhutaan työelämistä, teleporteista ja politiikasta.

Se, että alku tuntuu helpolta, on hyvä. Sekin on hyvä, että paluun jälkeisiä syksyjä on nähty jo niin monta, etten silti oleta, etteikö tulisi myös niitä päiviä, joina varpusenväriseen taivaaseen on vaikea suhtautua  lempeästi.

Nyt se sitten tuli: kulttuurishokki.

En edelleenkään ole hetkeäkään katunut, että palasin Suomeen suunnitellusti. On siistiä asua samalla mantereella, samassa maassa, samassa kaupungissa, jopa samassa kaupunginkolkassa lukuisien elämäni merkkihenkilöiden kanssa. On mielekkäitä projekteja, joita ei voisi samalla tavalla viedä eteenpäin, jos olisi jossain muualla. Ruisleivän ja irtokarkin helppo saatavuus ilahduttaa.

Siitä ei tietenkään olekaan kysymys, vaan siitä, miten pienet asiat ärsyttävät enemmän kuin pitäisi. Niistä ahdistuminen tuntuu hölmöltä. Tuskastuttaa, etten osaa vain kohauttaa hartioitani, häiriintymättä.

Järjellä voi tajuta, että kaikki on hyvin. Järkeily on kuitenkin laimea lohtu, kun haluaisi vain iisisti solahtaa tähän kaikkeen ja tuntea olevansa kotonaan. Hetken jo näytti, että juuri niin se tällä kertaa menisi, mutta näköjään nämä paluun jälkeiset syksyt ovat aina, hetkittäin, vähän mitä ovat.

Myös haaste on siis sama kuin viimeksi, vaikka marraspako tekeekin siitä vähän helpomman: Paluun jälkeen edessä oli vaihtovuoden ehkä vaikein asia: pysyä avoimena, uteliaana ja onnellisena Suomen syksyssä, ihan oikeassa arjessa. Uskoin onnistumisen olevan mahdollista ja tiesin yrittämisen olevan.

On liian monta viikkoa siitä, kun viimeksi levitin joogamaton lattialle ja asettauduin kolmijalkaiseen koiraan hengittämään huolet pois. Jokin joogasta on kuitenkin läsnä koko ajan.

Kiireisen aikataulun keskellä yksittäiset hetket ovat rauhallisia, kun niihin vain malttaa pysähtyä. Sanomalehteä lukiessani ja käsiä tiskivedessä uittaessani koitan keskittyä siihen, että olen kotona. Luen ratikassa pyörivät runot. Ja vaikka säntäänkin yhdeltä reissulta toiselle, tiedän jostain välistä aina löytyvän sen hetken, jolloin saa loikoilla rantakallioilla kiireettä tai ajatella junassa keskeytyksettä.

Harmaan taivaan alla, sateessa liikennevaloissa seistessä huomaan ahdistukset ja pelot – ja annan niiden sitten mennä, tuomitsematta. Kirkasvalolamppu muistuttaa, ettei syksyn lähestyessä tarvitse leikkiä sen reippaampaa ja rohkeampaa kuin on.

Hymyilen, kun näen, että joku on tussannut alikulkutunnelin seinään oivalluksen: Hengitys on kotonaan kaikkialla.


Vein uuteen toimistoon oranssin maalauksen. Espoon ei ole pakko olla harmaa.

Ensimmäisenä loman jälkeisenä aamuna tyhjensin Atlantin takaa saapuneiden kirjalaatikoiden sisällön työhuoneen hyllyyn. Seuraavana päivänä alkoi nelimantereinen hulina, elävä muistutus siitä, miten hauskaa ja hankalaa työ on.

Viikonloppuna matkattiin saaristoon ja samoiltiin porvoolaisilla kaduilla amerikkalaisten vieraiden kanssa. Työasioista ei puhuttu nimeksikään, sitäkin enemmän hipstereistä, saunakulttuurista ja suomenkielen pitkistä, vaikeista sanoista.

Kun Helsingissä sataa kuin Genevessä ja nauretaan kuin Kaliforniassa, on helppo luottaa siihen, että tästä syksystä tulee hyvä.