Avainsanaan ‘tanssi’ liitetyt artikkelit

Ollaan auttamattomasti siinä vaiheessa kesää, jolloin vastoin parempaa tietoani toivon, että minua olisi kymmenen.

Työnjako voisi olla vaikka tällainen:

Yksi hoitaisi asialliset hommat kiirehtimättä, vilkuilematta kelloa ja surematta sitä, että jotain hauskaa jää aina tekemättä, jos yrittää huolehtia kaikesta siitä, mistä pitäisi.

Toisella olisi ruhtinaallisesti aikaa akateemisilla raja-alueilla seilaaviin kohtaamisiin. Koskaan ei tarvitsisi jättää menemättä kiinnostavaan seminaariin tai karata lounaspöydästä puhelinkokoukseen kesken inspiroivan keskustelun. Toinen osallistuisi kurittomiin ajatuskokeisiin ja oppisi ymmärtämään, miksi ruma matematiikka ei kestä ajan hammasta, kun taas kauniille teoreemille löytyy melkein aina, lopulta, myös käytännöllinen sovellus.

Kolmas keskittyisi lukemaan ja kirjoittamaan, rajoituksetta ja riemulla. Kolmannen ansiosta kirjahylly ei olisi täynnä kirjoja, jotka olisi pitänyt lukea vuosia sitten, eikä työpöydällä pyörisi käsikirjoituksia, jotka tarvitsisivat vain vähän lisää työstöä voidaakseen lähteä maailmalle.

Neljäs kysyisi muilta miten voin olla avuksi. Joutohetkinä voisi leipoa työpaikalle kakun tai kirjoittaa kirjeitä ystäville.

Viides saisi aina sanoa kyllä illalliskutsuille, teatteriesityksille ja after work -hengauksille. Viides murehtisi muidenkin puolesta sitä, että ihan pian toimistossa ei enää ole joka aamu kaikkia niitä lämminsilmäisiä ihmisiä, joiden läsnäoloon on huomaamattaan tottunut.

Kuudes tanssisi, joogaisi ja juoksisi. Unta ja liikuntaa olisi tarpeeksi paljon ja tarpeeksi usein. Kotona olisi aina tuoreita hedelmiä ja puhtaita vaatteita. Kuudes ei olisi niin uppoutunut kaikkeen muuhun, että unohtaisi viikko toisensa jälkeen mennä kampaajalle.

Seitsemäs olisi Suomessa, kahdeksas Kaliforniassa, ja yhdeksäs valmiina matkustamaan minne ikinä tilanne vaatii.

Kymmenes ottaisi iisisti ja olisi avoin yllätyksille.

Mainokset

Päivän lehdessä tämän kesän pomoni kertovat, että meidän työmme on olla uteliaita, kysyä kiinnostavia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Pahitteeksi ei ole myöskään jutustella matemaatikoiden kanssa, sillä siitä voi seurata jotain vallankumouksellista.

Jutun lukeminen saattaa auttaa ymmärtämään, miksi olen tänäkin kesänä Yhdysvalloissa.

Työasioiden vastapainoksi voi fiilistellä tanssielokuvaa, jonka juoni on melkein sama kuin Batmanissa ja hahmot yhtä stereotyyppisiä. Se ei haittaa, sillä tanssikohtaukset ovat runsaita ja riemullisen kekseliäitä.

Leffateatterista on hyvä suunnata afrotunnille. Kunto ja taidot eivät oikeastaan riittäisi osallistumiseen, mutta koska ollaan Amerikassa, siitä ei tarvitse ottaa paineita.

Tunnin päätteeksi opettaja heittää yläfemman.

Berkeley-arki toimii, koska siirtymälogistiikkaan ei juurikaan kulu aikaa. Kaikki on lähellä. Ehtii tehdä töitä ja unelmoida.

Täällä on myös helppoa liikkua itsensä onnelliseksi. Ryhmäliikuntatunneilla huomaa olevansa poliittisista protesteista huolimatta lauhkean hyväksyvässä hippikaupungissa.

Joogaopettaja muistuttaa, ettei itseään pidä satuttaa: Nothing should ever hurt. If it hurts, don’t do it. Do less, or do something different. Se ei tarkoita, etteikö pitäisi koetella rajojaan – kipu ja epämukavuus eivät ole sama asia. On maltettava kuunnella, miltä tuntuu ja toimittava sen mukaan.

Tanssinopettaja puolestaan kehottaa viihtymään ilman itseruoskintaa: Have fun. Get what you can. Don’t be hard on yourself. Ja joka kerta uusille tulokkaille annetaan aplodit ja heitä rohkaistaan pysymään huoneessa – ei pidä säikähtää, vaikkei heti osakaan kaikkea.

Nämä opit on pidettävä mielessä, kun ensi viikolla palaan Suomeen ja ryhdyn paketoimaan tätä hullua ja ihmeellistä vuotta 2011.

Katselin ilotulitusta Töölön kattojen yllä. Ilotulitukset ovat asia, jolle pimeydestä on hyötyä.

Eilen silppusin, kuutioin ja paloittelin kasviksia. Kaivelin granaattiomenan siemeniä kuorestaan ja tiskasin kuohuviinilaseja. En päässyt huutamaan bingo, mutta kakku oli erinomaista.

Tänään opeteltiin yli kolmiminuuttinen koreografia kahdessa tunnissa. Oli heittäydyttävä hetkeen ja hyväksyttävä epätäydellisyys etenemisen edellytyksenä. Muistin, että on tanssittava ennen kaikkea siksi, että muuten voi unohtaa olevansa ihan oikeasti elossa.

Kukin löytäköön kukoistusruiskeen sieltä mistä voi. Pelkkään selviytymiseen ei tänäkään vuonna pidä tyytyä.

Vaikka Amerikassa ei ole länsirannikon voittanutta, ihmeellistä riittää myös suurissa itäisissä kaupungeissa ja niiden välillä kulkevissa busseissa.

Washington DC:ssä voi perehtyä sotahistoriaan, kurkistaa afroamerikkalaisuuteen ja ajella kaupunkipyörillä. Hallintokaupungin helteessä voi viihtyä niin hyvin, että jää kahdesti vielä yhdeksi yöksi.

Philadelphiassa on helppo ja hyvä olla. On Pohjoisia Vapauksia, muraaleja, kauppahalli, itsenäisiä taidekollektiiveja ja Rockyn jalanjäljet. Kohdalle saattaa myös osua jamaikalainen karaoke, marokkolainen illallinen tai kansallinen tanssipäivä, jonka tapahtumat sijoittuvat kategoriaan ilmainen hauska.

Cambridgeen comebackiä tehdessä on muisteltava, mitä tekee loma-ajan ulkopuolella. Viime viikkojen onnistuneisuudesta kertoo se, että työasioiden mieleenpalauttamiseen tarvitaan kirjallista materiaalia.

Ja sitten on tämä New York, joka ei esittelyjä kaipaa.