Avainsanaan ‘tavoite’ liitetyt artikkelit

Joulu tuli, ihan oikea joulu, vaikkakin ilman rosollia, kotijuustoa ja piparitaloa. Lumijumista huolimatta kaikki matkatavaroita myöten ehtivät lopulta perille aattoiltaan mennessä. Joulusaunan löylyttömyyttä kompensoi 17 mailin mittainen jouluajelu sekä se, että tapaninpäivänä nähtiin joulupukin lisäksi myös Elvis.

Kävin tänään läpi päättyvän vuoden merkkihetkiä. Niitä on ollut monenlaisia ja liian monta mainittaviksi. Yhteenvedoksi riittäköön tunne siitä, että elämä on ennen näkemättömän hyvässä hantissa. Vaikka kaikki ei ole selvempää kuin vuosi sitten, vision avoimuus tuntuu nyt paremmalta. Kirjasin myös tärkeimmät tavoitteet alkavalle vuodelle. Niitäkin on koko joukko, mutta kaikesta ei parane huudella ennen aikojaan.

Huomenna on aika saattaa tämä ihmeellinen vuosi arvoiseensa päätökseen brecthtiläisen punkkabareen ja ainakin yhden perinteen voimin.

Mainokset

Juttelin ystävän kanssa Kyky-hankkeesta aamutuimaan.

Jäin jälleen kerran pohtimaan sitä, mikä suomalaisissa opiskeluympäristöissä voisi olla paremmin. Vastaus kysymykseen voisi epäilemättä olla pitkä ja monimutkainen. Tänään kuitenkin oikaisin mutkissa ja leikin ajatuksella, että pieniin signaaleihin ja ajatustapoihin panostamalla voitaisiin saada aikaan suuri käänne. (Gladwellin Tipping Pointin lukeneista tai kanssani huonosta viestinnästä puhuneista tämän idean ei pidäkään kuulostaa uudelta.)

Helsingissä opiskelijat purnaavat palautteen ja ohjauksen vähäisyyttä. Samalla professorit surevat sitä, etteivät opiskelijat ymmärrä tulla vastaanottoajoille keskustelemaan. Molempien kokemus on totta ja tarkoitus yleensä hyvä, mutta liian usein käy niin, että katkeileviin sähköpostikeskusteluihin turhaudutaan puolin ja toisin. On helpointa antaa olla. Täällä proffat toivottavat opiskelijat kursseillaan tervetulleiksi vastaanottoajoilleen – ja toistavat kutsua tarpeen mukaan pitkin lukukautta. Sosiologian professorin työhuoneen ovessa roikkuu vastaanottoaikalista, josta juttelemaan mennessään näkee, että muutkin opiskelijat ovat tarttuneet tarjoukseen.

Kurssityöt kannustetaan linjaamaan siten, että ne tukevat tai täydentävät laajempia tavoitteita. Niitä palautetaan samoissa formaateissa, joissa käsikirjoituksia lähetetään vertaisarvioitaviksi. Kaikki eivät tartu julkilausuttuun mahdollisuuteen työstää kurssiprojekteistaan julkaisuja, mutta jo se, että tällainen mahdollisuus ylipäänsä on esillä ja elävä, muuttaa pelin luonteen. Toki täälläkin kurssitöitä tehdään kurssien läpäisemiseksi, mutta henkilökunta kannustaa määrätietoisesti ajattelemaan askeleen pidemmälle.

Tällä viikolla sähköpostiin on tulvinut kutsuja eri kurssien loppuhuipennuksiin, joissa opiskelijat esittelevät lukukauden aikana toteutettuja projektejaan. Nämä tapahtumat, jotka markkinoidaan mahdollisuutena tavata tulevia tutkijoita ja asiantuntijoita, ovat avoimia yleisölle. En vielä tiedä, moniko kunkin kurssin ulkopuolelta käy kuuntelemassa esityksiä, mutta tässäkin kohdassa tärkeintä on mahdollisuus. Menipä tai ei, on mukavaa tietää, että olisi tervetullut.

Rahallisten resurssien vähäisyyden ei pitäisi estää tekemästä hyvällä asenteella sitä, mitä tehdään. Kun suomalaisissakin yliopistoissa on vastaanottoajat ja kursseja, joilla tehdään seminaaritutkielmia tai harjoitustöitä, niitä voisi samantien käyttää ravitsevamman ja rohkaisevamman yhteisön rakennusmateriaalina. Toistuvin pienin signaalein voidaan tehdä kaikille selväksi, että sillä, mitä tehdään ja jätetään tekemättä on väliä. Yhteenlaskettuina ne voivat olla äänekäs tervetulotoivotus, joka yllyttää tekemään parhaansa.

Yleisen tiedon mukaan amerikkalaiset ovat small talkin mestareita. Saman lähteen mukaan suomalaiset eivät ole.

Vanha kansa kertoo lisäksi, että seura tekee kaltaisekseen. Niinpä Yhdysvaltoihin muuttaessani elättelin toiveita siitä, että opin täällä sujuvammaksi sosiaalisten erikoistilanteiden, kuten cocktail-tilaisuuksien ja yleisökeskustelujen, kävijäksi. Toivon yhä, että niin vielä kävisikin, mutta jo aiemmin orastaneen oivalluksen kiteytyminen saattaa osoittautua merkittävämmäksi käänteeksi.

Kuten joogaoppi kuuluu, epämukavuus ja tuska eivät ole sama asia. Epämukavuutta ei pidä säikähtää eikä välttää. Se on ihan okei – kaikki, mikä tekee hyvää, ei tunnu koko ajan mukavalta. Ja, kuten syvässä venytyksessä, epämukavuus muuttuu usein palkitsevaksi rentoudeksi, jos vain malttaa hengittää rauhassa riittävän kauan. On hyvä harjoittaa pokkaa pitää tuolistaan kiinni, kun seminaarihuone täyttyy ääriään myöten ihmisistä, jotka haluavat kuulla mitä amerikkalaiset sosiologit eivät tiedä Amerikan historiasta.

Tavoitteeni on nyt epämukavuuden sietokyvyn kasvattaminen. Se tulee tarpeeseen, sillä mukavuusalueella pysytellessä jäisi paitsi liian paljosta kivasta.