Avainsanaan ‘TEDxBerkeley’ liitetyt artikkelit

Tällä viikolla on tapahtunut paljon kiinnostavaa: vierailin Berkeleyn psykologian laitoksella, Bancroft-hotellissa luennoitiin yksityisyydestä, TEDxBerkeleyn puhujat pauhasivat maailman muuttamisesta, ja tänään käytiin Oaklandissa esittelemässä Kassia. On hetkiä, joina on osattava sanoa sanottavansa nopeasti.

Yksi viikon tärkeimmistä oivalluksista osui kuitenkin aivan tavalliseen perjantai-iltapäivään, jona pääsin pitkästä aikaa sosiologian seminaariin. Keskustelua kuunnellessani tajusin taas yhden asian, joka tekee Berkeleystä minun silmissäni huipun yliopiston: myös teoreettisesti suuntautuneet yhteiskuntatieteilijät kysyvät tutkimuksestaan puhuessaan tiuhaan tahtiin miksi, kenelle, minkälaisin tavoittein. Suomalaisten sosiaalitieteilijöiden kuulee turhan harvoin kysyvän toisiltaan, minkä puolesta he pitchaavat. Hissipuheet ovat useimmiten teknologien ja taloustietelijöiden heiniä.

Kaikkialle puskeva hissipuhekulttuuri voi toki olla tuskastuttavaa, mutta perjantain seminaarissa se toi esiin tärkeän asian: tutkimuksen yhteiskunnallisen merkityksen pohtiminen ja julkilausuminen ei ole vain esipuheeseen kuuluva pakollinen, hyvään tapaan kuuluva osio. Sen ei kuulu olla sivuhuomio, rahoittavalle taholle tuherrettu selitys, eikä toissijainen jälkipohdiskelu. Työn merkityksen hahmottaminen on osa työn ydintä.

On tärkeää osata perustella itselleen ja muille, miksi on tärkeää kysyä juuri ne kysymykset, jotka kysyy.

Kalenteri täyttyy huikeista asioista. Muutaman viikon päästä on TEDxBerkeley, maaliskuun alussa täkäläisten opiskelukavereiden touhuama epäkonferenssi InfoCamp Berkeley. Pian on myös kiinalainen uusi vuosi ja super bowl.

Tapahtumisen paljous on riemukasta, mutta tekee väistämättömän selväksi, ettei itsestään pääse eroon edes muuttamalla maailman toiselle laidalle: ollaan jälleen kerran hyvin lähellä tilannetta, jossa viikossa eivät tunnu riittävän päivät eikä viikonlopuissa illat olla kaikissa niissä hetkissä, joissa haluaisin olla. Tuplabuukkaushulinoissa on haettava tasapainoa malttamisen ja määrätietoisen optimoinnin välillä.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin olla onnellinen siitä, että kun pääsee perille monta tuntia myöhässä, pitkällisen joukkoliikenneseikkailun uuvuttamana ja sateen uittamana, vastaanotto on iloisen ystävällinen muttei etäisen kohtelias. Joku kysyy palasinko San Franciscosta uimalla, toinen pohtii ylitinkö Bay Bridgen pyöräillen. Kumpikin tietää olevansa väärässä, mutta tajuaa myös, että vähän kun kuittaillaan on heti paljon kotoisampi olo. Palautekeskustelun jälkeen syödään nallekarkkeja.