Avainsanaan ‘The Think Van Manifesto’ liitetyt artikkelit

Tämä viikko on edennyt Think Van Manifeston toisen pykälän tahdittamana.

Olen elänyt kuin mikä tahansa olisi mahdollista. Tänä aamuna heräsin puoli kuudelta luennoimaan Atlantin yli Helsingin yliopistolle. Viime yönä luentokalvoja kootessa mietin hetken, olisiko jo aika hyväksyä aikaerojen asettamat rajoitteet. Ehkä kuitenkaan ei, sillä luennon valmistelu osoittautui lopulta riemastuttavaksi katsaukseksi siihen, miten paljon asiat ovat edenneet vuodessa. Vielä suurempi voitto oli eilinen havainto, että jalkani ovat vuosien tauon jälkeen vihdoin siinä kunnossa, että voin taas juosta ajatukset kirkkaiksi.

Olen kysynyt neuvoja ja pyytänyt apua. Itsenäisyys ja päättäväisyys ovat mahtavan hyviä juttuja, mutta kallistun pitämään vielä tärkeämpänä, että välillä höllää otetta ja antaa elämän kantaa. Alan oppia tunnistamaan ja torjumaan sen typerän mekanismin, joka työsumassa jankuttaa takaraivossa, että kaikesta on selvittävä itse. Elämä ei ole kilpajuoksu eikä jatkuva hätätila, vaan joukkuelaji, jossa ei joka päivä tarvitse voittaa arvokkaimman pelaajan pystiä.

Olen yrittänyt kiitokseksi olla hyödyksi muille, koska sekin kuuluu joukkuepelin henkeen. Erlend Loen Supernaiivissa todetaan tarkkasilmäisesti osapuilleen näin: Kaikkein mieluiten olisin sellainen, joka tekee maailmasta vähän paremman. En kuitenkaan ole varma, mitä siihen vaaditaan.

Mainokset

Suunnatessamme kesälomalla Vancouverista San Franciscoon tiesimme, että tien päällä ehtisimme puhua paljon. Päätimme, ettei keskusteluja tällä kertaa jätettäisi kokonaan kirjaamatta. Tahdoimme koetella roadtrippien luovaa potentiaalia.

Tänä aamuna tehtyjen viimeisten viilausten jälkeen Think Van Manifesto on valmis vapautettavaksi maailman tuuliin. Manifestimme ei ole suora ratkaisu selvärajaiseen ongelmaan, vaan lyhyt lista ohjenuoria hyvän elämän elämiseksi:

The Think Van Manifesto

1. Write a list of things to do in life. Leave room for updates and randomness.

2. Act as if everything in the world was possible. Ask for help and advice. Pay it forward.

3. Do things that scare you. Get out of your comfort zone.

4. Find multiple sources of meaning in your life. Let your passions feed each other.

5. Choose who you wish to be and be who you want to become. You always have alternatives, so don’t bitch and moan.

The Think Van Manifesto was created by three friends reunited on the road from Vancouver, B.C. to San Francisco, CA in August 2010. You are welcome to spread the word.

Koska yritämme itsekin elää manifestin mukaisesti, tiedämme, ettei toimeksianto ole helppo. Kannattaa kuitenkin kokeilla – ja kertoa kavereillekin.