Avainsanaan ‘tuki’ liitetyt artikkelit

Berkeleyn visuaaliseen ilmeeseen kuuluvat erottamattomasti jugend-sävytteiset mainosjulisteet. Niitä on lähiruokabuumin avanneessa Chez Panissessa. Niitä on kirjastossa. Niitä on ystävien kodeissa. Ne ovat kauniita, enkä ollut tullut ajatelleeksi niitä sen tarkemmin ennen tätä päivää.

Sattumien ja valintojen summana päädyin Moen kirjakauppaan kuuntelemaan, kun julisteet tehnyt David Lance Goines kertoi elämästään, töistään ja siitä, mitä tämä pieni kaupunki on hänelle merkinnyt. Taitelija, joka ei pidä itseään taiteilijana 40 vuoden urankaan jälkeen, kertoi, ettei hän olisi hän ilman Berkeleyä ja sen ihmisten tarjoamaa intensiivistä ja innokasta tukea.

Yleisö nyökytteli ymmärtävästi puheen edetessä siihen, että täällä voi olla ja tehdä mitä vain luottaen siihen, että saa osakseen vain vähän paheksuntaa ja aina paljon kannustusta. Luulen tässä kaupungissa olevan paljon ihmisiä, joiden tunnerepertuaariin ei lainkaan kuulu perisuomalainen, viimeistään euroviisukaudella pintaan puskeva häpeänpelko – tai sitten täällä on paljon ihmisiä, jotka työstävät tunteitaan harvinaisen kypsästi. Niin tai näin, arvelen häpeänpelottomuuden olevan suuri syy sille, että täällä tapahtuu niin paljon järjettömän huikeita juttuja.

Kaikkein osuvin oli kuitenkin Goinesin toteamus, että Berkeleyyn muutettuaan hän tajusi haluavansa olla juuri täällä ja sen jälkeen vain jotenkin jätti lähtemättä. Goines muutti Berkeleyyn naapurikaupunki Oaklandista, minä aika paljon kauempaa. En silti yhtään ihmettele, että tänne päästyään jotkut vain jäävät – niin saattaisi käydä minullekin, elleivät umpeutuva viisumi ja merkittäville tahoille tehdyt lupaukset ajaisi kotiin ennen ensi talven routaa.

Mainokset

Tänään on ollut enimmäkseen rauhallista, enimmäkseen sunnuntai.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana yrittäjyys on kasvanut minua ympäröivässä todellisuudessa isoksi ja oleelliseksi ilmiöksi. Enimmäkseen olen ollut innoissani, mutta välillä on ihmetyttänyt, eikö kohta enää ole okei seistä jättiläisten harteilla ja jatkaa rakentamista sen sijaan, että ryhtyy luomaan jotain aivan uutta.

Vaikuttaa siltä, että vapautta ja merkitystä korostava tapa ajatella työtä alkaa kypsyä pisteeseen, jossa nähdään käärepapereiden ja muodon taakse, asian ytimeen. White hot truth pahoittelee virka-aikalaisten morkkaamista ja toteaa, että ratkaisevaa on yritteliäisyys, ei se, minkälaisella kentällä toimii. Toimimiseen ei aina tarvita toiminimeä. Jollain tavalla juuri tämän me halusimme ilmaista järjestämällä kesäpäiväleirin.

Samoilla linjoilla on tänä viikonloppuna ollut myös kavereiden Avoin yritys, jonka viimeisimmässä kirjoituksessa kehotetaan hyvin: ”Vaalikaa siis kipinöitänne — ja kun maailma tuo eteen kipinän kasvua tukevia mahdollisuuksia, menkää fiiliksen mukaiseen suuntaan ja katsokaa ottaako innostus tulta alleen. Hyvätunnelmaiseen porukkaan hakeutuminen nostaa todennäköisyyttä niin oman kuin muidenkin innostuksen kasvuun.

Tärkeää on löytää sellaisia juttuja, joihin tahtoo panostaa, ja ihmisiä, joiden kanssa uskaltaa satsata ja joiden tukemana suoriutuu niistäkin päivistä, joina tekisi mieli ryömiä sängyn alle piiloon. Kaliforniassa on. Niin on Suomessakin. Mutta kaikkialla ei voi olla yhtä aikaa.