Lentokone

Suhteeni lentokoneisiin ei ole ennallaan. Viime kevään jälkeen illuusio matkanteon luotettavasta sujuvuudesta, jos sellainen joskus oli, on tiessään.

Ensin sain Atlantin yllä osakseni ruokamyrkytyksen. En väitä nauttineeni oppimiskokemuksesta, mutta hetkessä, jona oivalsin, että nyt on vain jotenkin selviydyttävä, oli jotain hyvin vapauttavaa. Epämukavuuteen ei kuole, eikä tyylipisteitä lasketa – ja mitä ikinä tekeekin, elämä tapahtuu joka tapauksessa.

Sitten tuhkajumi opetti olemaan luottamatta siihen, että koska vain voi siirtyä minuuttiaikataululla valtameren toiselle puolelle. Samalla sain harjoitella luottamaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy. Ohjakset eivät aina ole omissa käsissä. Siitä ei pidä lannistua, vaan keskittyä optimoimaan niitä muuttujia, joihin voi vaikuttaa.

Kaiken jälkeen en tänään erityisesti hämmästynyt kuullessani joulun jääneen jumiin ylimääräiseksi vuorokaudeksi matkalla Kaliforniaan. Tänä vuonna olisi epämuodikasta vain hypätä koneeseen ja päästä perille suunnitellusti.

Kaikki yllätykset eivät ole tervetulleita, mutta toistaiseksi yksikään ei ole kaatanut maailmaa. Jälleennäkemishalaukset ehtivät huomennakin.