Avainsanaan ‘väitöskirja’ liitetyt artikkelit

Sain Suomesta kuvan pahvilaatikosta, joka on täynnä paperisia, kansitettuja versioita tästä kirjasta.

IMG_0188

Kun kirjoitin tammikuussa suunnitelmaani vuodelle 2013, laitoin otsikoksi The Year of Completion. Ilahduttavan monen asian suhteen linjapaperi on pitänyt.

Väitöskirja on painossa, ja aurinko paistaa.

Kiitospäivänä viinilaaksoissa oli ruska. Viikonloppuna kotimatka Los Angelesista tapahtui kiertoteitä, koska moottoritie oli suljettu lumen takia. Berkeleyssä on niin kylmä, etteivät hanskat ole fashion statement.

Aika tuntuu kuluvan tänäkin syksynä aivan liian nopeasti. Kahden viikon päästä olen jo matkalla Suomeen.

Kaiken nopean keskellä kestävä alkaa kiinnostaa.

Joku käyttää samaa pipoa vuosikymmenen, vaeltaessaan mannerta ristiin rastiin.

Toinen ostaa kolmionmuotoisen tontin ja rakentaa sille mielikuvituksekkaita torneja 33 vuotta, kunnes yhtenä päivänä luovuttaa avaimensa naapurilleen, palaamatta enää koskaan.

Kolmannet tuunaavat vanhan joulukalenterin, ja lähettävät sen Kaliforniaan.

Arvostan.

On vaarallista lykätä asioita tuonnemmaksi. On vaarallista ajatella sitten kun. Mutta joskus on tehtävä sellaista, mikä on hyvin vaarallista. Se opetetaan jo Veljeni Leijonamielessä.

Olen tänä keväänä jättänyt väitöskirjan esitarkastuskuntoon saattamisen jalkoihin monenlaista. Olen ajatellut sitten kun ja sanonut ei useammin kuin olisin halunnut. Niin täytyi tehdä. Muuten ei olisi tullut valmista.

Sitä mukavampaa on nyt kun käsikirjoitus on lähetetty valtameren taakse.

Nyt kun ei enää tarvitse pelätä olevansa pelokas panda, joka ei uskalla päästää irti. Nyt kun työpäivät täyttyvät taas yhdessä tekemisestä ja monen pienen projektin välillä pallottelusta.

Nyt kun on toukokuu ja puihin puhkeaa lehdet. Nyt kun työpäiviä seuraavat pitkät valoisat illat ja kesä on aivan alussa.

On paljon turvallisempaa ja hauskempaa, kun elämä mahtuu taas tähän hetkeen, jonka nimi on nyt.

Kaksi viikkoa sitten toimistolle saapunut uusi työkaverini kirjoittaa väitöskirjaa tietokonepeliskenestä 80-luvun Tsekkoslovakiassa.

Minä olen viettänyt Prahassa vain pari hassua päivää, mutta 80-luvun lopun tietokonepelien parissa kului lapsena viikkokausia, ehkä kuukausia.

Viikonloppuna tajusin, että sosiaalisen median aikakaudella vastaukset 20 vuotta sitten uteluttamaan jääneisiin tarinankäänteisiin ovat luultavasti muutaman nopean haun takana. Internet on niin suuri, että jossain on aina nörttejä, jotka ovat ottaneet menneisyyden hitit mukaansa uudelle vuosituhannelle.

Ja kyllä vain, löytyiväthän ne: King’s Quest 3Police Quest ja Space Quest I, jonka näin kauan ennen Tähtien sotia. Tänään löytyivät vielä iki-ihanat Blues Brothers ja Aldo.

Seikkailujen taikuus on tallessa. Pikselinostalgiani on pohjaton.

Tällaisina helteisinä päivinä olen tulvillani ideoita. Minkä sille voi, maailmassa on vaarallisen paljon virikkeitä.

On Nick Couldry, jonka älynystyröitä kutkuttava kirja Why Voice Matters yllyttää haastamaan valtarakenteet ja vaihtoehdottomuuden. On myös Chris Guillebeau, joka on liikkeellä samoilla asioilla, omalla taatulla tyylillään.

Siellä täällä on Rails Girls, joka tahtoo naiset mukaan teknologian taikuuteen – ei pelkkänä yleisönä, vaan strategeina, unelmoijina, tekijöinä. Vähempi ei ole hyväksi kenellekään.

Tietenkin on Wikipedia – suuri ja innostava tarina yhdessä tekemisen voimasta. Mutta Wikipedian kirjoittajista edelleenkin vain yhdeksän prosenttia on naisia, eikä siihen ole tyytyminen.

Sitten on WÄRK:fest, jonka puitteissa voisi tehdä niin monenlaista. Itse asiassa ihan mitä vain.

Kaiken keskellä yritän olla unohtamatta, että on kuitenkin myös väitöskirja, joka ei syksylläkään kirjoita itseään.

Kun asettuu uuteen maailmaan vain vuodeksi, on helppo ajatella olevansa väliaikainen ja irtonainen. Se taittuu mielessä helposti vääristyneeseen muotoon väliaikaisin ja irtonaisin.

Oman vaihtoajan vähäisyyttä stressatessa ei tajua huolestua siitä, että joku muu saattaa lähteä aiemmin. Itsenäisessä irtonaisuudessaan saattaa olla huomaamatta, kuinka tiivistä arki on ja kuinka tärkeitä sitä elävöittävät ihmiset. Siksi tulee pienenä shokkina saada sähköpostissa tieto tanssinopettajan lähestyvästä muutosta Los Angelesiin etsimään onnea ammattitanssijana. Se tuntuu haikealta, vaikka tottakai enimmäkseen pitää olla innoissaan siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi rohkeita ja päättäväisiä yrittäkseen toteuttaa unelmansa, ja kiitollinen siitä puolesta vuodesta, joka ehti olla.

Haikeudessa lohduttaa Consequential Strangers, kirja merkityksellisistä ihmisistä, jotka sijoittuvat oman elämän liepeille tai virtaavat sen läpi. Fingermanin ja Blaun kuvauksessa sosiaalisista verkostoista moottoritietä pitkin etenevänä kulkueena on jotain huomattavan voimauttavaa. Onnellisen voimauttavaa on sekin, että väitöskirjani toinen artikkeli on nyt lopullisen virallisesti hyväksytty julkaistavaksi.