Avainsanaan ‘vastaus’ liitetyt artikkelit

Matkalla lentokentälle taksikuski kyselee kesästä ja kotimatkasta. Millaista on ollut? On varmaan mukavaa palata Suomeen? Anna pieniä ystävällisiä vastauksia, koska amerikkalainen small talk ei edellytä enempää. Lopun edestä päivitellään maailmantalouden kurjaa jamaa ja Pariisin lentokentän epäluotettavuutta.

Tiedän kuitenkin keskustelun olevan vain ensimmäinen monista samankaltaisista. Se vähän pelottaa.

Jos pienet ystävälliset vastaukset ovat riittämättömiä, mutta yhtään isompia on vaikea antaa, saako silloin käyttää lähdeviitteenä Harvard Law Schoolin seinää?

Sieltä löytyi kiteytettynä tämän kesän tärkein opetus, hyvän kautta opittu:

Mainokset

Päivän lehdessä tämän kesän pomoni kertovat, että meidän työmme on olla uteliaita, kysyä kiinnostavia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Pahitteeksi ei ole myöskään jutustella matemaatikoiden kanssa, sillä siitä voi seurata jotain vallankumouksellista.

Jutun lukeminen saattaa auttaa ymmärtämään, miksi olen tänäkin kesänä Yhdysvalloissa.

Työasioiden vastapainoksi voi fiilistellä tanssielokuvaa, jonka juoni on melkein sama kuin Batmanissa ja hahmot yhtä stereotyyppisiä. Se ei haittaa, sillä tanssikohtaukset ovat runsaita ja riemullisen kekseliäitä.

Leffateatterista on hyvä suunnata afrotunnille. Kunto ja taidot eivät oikeastaan riittäisi osallistumiseen, mutta koska ollaan Amerikassa, siitä ei tarvitse ottaa paineita.

Tunnin päätteeksi opettaja heittää yläfemman.

Rilken Kirjeitä nuorelle runoilijalle on kirja, jonka olin halunnut lukea pitkään – ja viime kesänä sitten vihdoin luin.

Rilke kehottaa kirjeissään hyvin: Live the questions now. Perhaps then, someday far in the future you will gradually, without even noticing it, live your way into the answer. Elämä kantaa, turha rimpuilla.

Olen lähettänyt sitaatin vuoden mittaan monelle muutoksien keskellä painivalle ystävälle. Niinpä yllätys oli iloinen ja iso, kun eilen huomasin, että Berkeleyssä katukivetyksessäkin kehitellään samaa ajatusta edelleen:

On paras tottua siihen, että kullakin hetkellä tärkeimpiä ovat ne kysymykset, joihin ei vielä osaa vastata.

90-luvun alussa joukko ihmisiä istui talon kuistilla unelmoimassa omasta teatterista. Hieman myöhemmin he perustivat sellaisen, ja siitä tuli pitkällinen, paikallinen menestys.

Tänä iltana olin katsomassa Central Worksin versiota Machiavellin Ruhtinaasta Berkeley City ClubillaMachiavelli kirjoitti teoksensa Lorenzolle puolivuosituhatta sitten. Nyt esitetty näytelmä rakentuu näiden kahden miehen kuvitteelliselle dialogille. Historioitsijat saavat kiistellä siitä, tapasivatko Machiavelli ja Lorenzo oikeasti koskaan. Minulle riittää, että heidän keskustelunsa oli mielenkiintoinen.

Katsomossa istuessani ajattelin Galilein elämää. Se tuntui keväällä Suomessa ajankohtaiselta jotenkin hyvin samantapaisesti kuin Machiavelli nyt täällä, sotaa käyvässä maassa. Molemmissa ollaan isojen kysymysten äärellä, piinallisesti vailla vastauksia.

Onneksi tässä kaupungissa on koko joukko taloja, joiden kuisteilla unelmoidaan ratkaisuista.