Avainsanaan ‘vertaisarviointi’ liitetyt artikkelit

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin gradua. Vaikkei varsinaisesti ollut tarkoitus, jäin sille tielleni. HCI-ryhmään liittymisestä avautuneet polut ovat kuljettaneet kiinnostaviin paikkoihin. Tässä vinkkejä vuoteen 2008 eli oppeja, joista olen matkan varrella vakuuttunut:

1. Sitoudu ideoihin ja ihmisiin tiukemmin kuin projekteihin ja instituutioihin.

2. Juhli pieniäkin voittoja. Isoja tulee parhaassakin tapauksessa vain harvoin.

3. Kehu ja kiitä. Malta kuunnella ja muista arvostaa ihmisiä ympärilläsi – töissä on paljon mukavampaa, jos huomaat, miten ihmeellisissä jengeissä saat työskennellä.

4. Osallistu konferensseissa town hall -sessioihin. Tiedät, mitä on tekeillä, mutta vielä olennaisemmin opit kuuluvasi joukkoon siinä missä muutkin. Se on tärkeää.

5. Ota yhteyttä keneen vain haluat. Älä oleta, että kaikki vastaavat, mutta varaudu siihen, että maailma on yllättävän altis. Muista konferensseissa viisaan miehen ohje: Get into small rooms with people.

6. Lue paljon, kärsivällisesti ja mielenkiinnon oikkuja arvostaen. Jatka, vaikka tuntuu, ettei mikään millään riitä. Vuosien myötä kerrytys kannattaa.

7. Viesti hankaluuksista ja viiveistä ajoissa – aikatauluissa on usein joustoa ja ongelmat voidaan melkein aina ratkoa yhdessä, kunhan kaikki ovat tilanteen tasalla.

8 .Vertaisarviointi on yhteistyössä, vapaaehtoisvoimin toteutuva aikaansaannos. Suhtaudu siihen asianmukaisella kunnioituksella ja tee osasi huolella. Jos olet luvannut hoitaa jotakin, pidä #7 kirkkaana mielessäsi.

9. Moni asia tulee viittaamaan siihen, että tutkimustyö olisi lyhyen tähtäimen yksilölaji. Ymmärrä pelisäännöt ja ota ne huomioon, mutta älä suostu uskomaan, että ne olisivat kuvaus mistään oleellisesta. Ajattele useammin me kuin minä. Vältä tekemästä sellaista, millä ei enää ensi vuonna ole väliä.

10. Jos tuntuu, että joudut valitsemaan joko merkityksellisen elämän tai vaihtoehtoisesti akateemisen uran, suosittelen ensimmäistä. Jos oikein hyvin käy, voit saada molemmat.

Mainokset

Oivallus on kaikkein tärkein het­ki. — Kun piirtää viimeisen merkin pa­perin alalaitaan, siinä hetkessä ei ole enää mitään kauhean suurta, totesi menestyvä matemaatikko Ylioppilaslehden haastattelussa pari viikkoa sitten.

Ihmistutkimuksen työprosessit eivät ole yhtä selvärajaisia, sillä viimeinen merkki on usein huonosti määritelty. Aina voisi mennä vielä vähän syvemmälle, kurkistaa vielä yhdestä näkökulmasta enemmän, täsmentää, tarkentaa ja tiivistää. Ja kun työ on valmis vertaisarviointiin lähetettäväksi, se ei ole vielä valmis millään lopullisella, muuttumattomalla tavalla.

Kuitenkin olen matemaatikon kanssa aivan samaa mieltä. Kiinnostavinta ei ole viimeistely, ei usein edes analyyttinen käsityö ja oikean kirjoitusasun etsiminen. Ne tekevät työstä tutkimusta, mutta oivallukset osoittavat suunnan.

Siksi suuren deadlinen jälkeinen iisimpi viikko on paitsi hauska, elintärkeä. Parhaat asiat saavat usein alkunsa niissä hetkissä, joina antaa luvan epäjohdonmukaiselle uteliaisuudelle, vitkastelulta näyttävälle sekalaisten tekstien lukemiselle sekä keskusteluille, joille ei ole ennalta varattu aikaa kalenterista.

On oleellista voida sanoa kyllä suomalais-ranskalaisille illallisille, Vox Helsingille, koomisen halvalle balettilipulle, suklaarusinapullalle ja syyspäiväleiriä puuhaaville alumniystäville. Toisin sanoen: My writing would be hollow and pointless if I hadn’t led an insanely random and intense life.