Avainsanaan ‘viikonloppu’ liitetyt artikkelit

Tänäkin syksynä kaikki tapahtuu yhtä aikaa.

Ensin tulee sellainen viikko, jolloin yhtäkkiä vähän kaikki ovat San Franciscossa. Golden Gate Parkissa on suuret ilmaiset festarit, joilla soitetaan tuskin pelkästään humppaa. Puiston naapurissa asuva kaveri järjestää grillijuhlat, joissa on enemmän suomalaisia kuin amerikkalaisia, ja enemmän tuttuja kuin tuntemattomia.

Sitten lähdetään syysretkelle Havaijille. Snorklataan mielikuvitukselliselta näyttävien kalojen seassa, tarkkaillaan kilpikonnien vedenalaisia toimia, syödään pokea ja seurataan Ironmanin maailmanmestaruuskilpailuja. Päästään heittämään yläfemmat naisten sarjan voittajan kanssa iltapäivällä ja hurraamaan 81-vuotiaalle teräsmiehelle yön pimeydessä.

Töihin palatessa löytyy vastaväittäjä. Esitarkastuslausuntojen saavuttua on myös vihdoin mahdollista kirjoittaa lista väitöskirjan viimeistelyyn tarvittavista muutoksista. Se on ilahduttavan lyhyt.

Kaiken keskellä väistämättömän elämänmuutosflunssan paranemista edistää kiireetön viikonloppu.

Silloin matka San Franciscoon taittuu BART-lakon vuoksi bussilla, paluu East Baylle lautalla. Se voisi tuntua epäkätevältä takaiskulta. On kuitenkin paljon parempi kehystää tilanne pieneksi seikkailumatkailuksi.

Tänä viikonloppuna meillä on päivähoidossa koira. Sillä on vaaleat tassut ja mukava persoonallisuus. 

Ei tunnu uhraukselta käyttää osaa lauantaista rästitöiden parissa, kun asioita voi hoitaa sohvasta käsin, villasukat jalassa, uutta karvakorvaista kaveria rapsutellen.

Tanssitunnin jälkeen maistuu Farmer’s Marketilta hankittu lounas. Ruokakaupassa ostoskoriin osuu viikonlopun kunniaksi Pandan lakritsia ja bendiläinen kesäolut.

 

Image

Takapihalta limeä ja basilikaa salaattiin hakiessa tuntuu siltä, että elämä on raiteillaan – tai ehkä pikemminkin hyvällä tavalla raiteiltaan, sillä ihan todelliselta tämä Kalifornia ei kaikessa yltäkyltäisyydessään aina tunnu.

Viikonloppuna laitoin päälle paidan, jossa lukee tea + muffins + friends + blá blá. Hyvin pitkälti juuri sellaista se sitten olikin. Ja hyvä niin.

Eilen sen sijaan meinasin kävellä rehtori Wilhelmssonin kumoon Fabianinkadulla. Ratikassa pohdin, olisiko yhteentörmäyksen sattuessa pysähdytty hetkeksi keskustelemaan strategian määräämästä kiiruhtamisesta huipulle ja yhteiskuntaan. Siinä, ettei paikasta toiseen kipittäessään katso kunnolla eteensä, saati sitten ympärilleen, on vertauskuvallista potentiaalia.

Kesytämme lohikäärmettä vielä muutaman päivän. Sen jälkeen työtahti on rauhoitettava sosiaalisen elämän sallivaksi.

Sanomalehdessä sanottiin osuvasti: Kesä on ohi, mutta kyllä Helsinkiä kannattaa rakastaa.

Käsillä on ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä reilusti yli vuoteen. Se on riemullista, sillä tämä on kaupunki, jossa on ystäviä, lakritsipiippuja, raitiovaunuja, uimastadion, Design Market, ruisleipää ja lupa innostua. Lisäksi saattaa löytyä burritoja, jääjogurttia ja hyvällä onnella jokin naurettavan jyrkkä katu kiivettäväksi.

Tätä nykyä täällä on myös koti. Kuukausien kuljeskelun jälkeen asetun aloilleni, hetkeksi. Se on mukavaa, sillä tässä talossa voi niin halutessaan juoda aamuteetä, pyyhkiä pölyt ovenkarmeista, tutkiskella vanhoja papereita ja nauttia ikkunan takana paistavan syysauringon lämmöstä.

Mutta varovasti nyt, sillä tämä hetki, jos mikä, on hauras.

Tänä viikonloppuna olen kuunnellut sadetta, katsellut pilviä ja paikannut aukkoja sivistyksessä.

Perjantaina ohjelmassa oli Dr. Strangelove. Tajuan nyt vähän paremmin, miksi elokuvakriitikot pitävät elokuvaa niin suuressa arvossa. Tämä on yksi niistä, jotka vaativat useita katselukertoja.

Eilen menin pieneen teatteriin katsomaan Viettelysten vaunuaActor’s Theatre on Kellariteatterin paikallinen vastine – sikälikin, että ilman sisäpiirivihjettä en ehkä koskaan olisi oivaltanut etsiytyä paikan päälle. Ja se olisi ollut menetys.

Kaikkein parasta on kuitenkin ollut suunnittelematon aikaansaamattomuus sekä se, että vaikka olen alkanut nähdä unia muutoksesta, ne eivät kaikki ole painajaisia.

Kuukausikaupalla on naljailtu huhtikuun loputtomista viikonlopuista ja kaikesta siitä, mitä niiden kuluessa tehdään. Aivan kuin tänä keväänä viikonloppuja olisi loputon määrä ja ne kestäisivät ikuisesti.

Ei näköjään niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli.

Puistossa ihmiset pelaavat baseballia, puhaltavat saippuakuplia ja keskustelevat koira-asioista. Kun aurinko lopulta laskee, kiivetään kattotasanteelle katsomaan kaupungin valoja. Aika tuntuu kerrankin riittävän.

Howard Rheingold kiteytti parinpäiväntakaisessa twiitissään sen, miltä Pohjois-Kaliforniassa nyt tuntuu: So grateful to be alive, bare feet on the grass, seeing and smelling another Spring.

Ei elämä, puolikkaalla et helli.

Kun viikon ruuhkauttanut keitos saadaan toimitettua perille viisi minuuttia ennen deadlinea, heitetään kolmikätinen high five ja lähdetään viikonlopun viettoon.

Hetken onnellisuus on siinä, mitä on saatu yhdessä aikaan, mutta myös siinä, että on vihdoin ylitetty raja, jonka jälkeen ei pariin päivään tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Silloin voi antaa fillarin valua alamäkeä keskustaan ja mennä tanssimaan mielen tyhjäksi. Tanssitunnilta lähtiessä ehtii huomata taivaan olevan tähtikirkasta yötä enteillen niin syvänsininen, ettei sellaista väriä tavallisesti näe missään muualla kuin unissa. Kotona jättimäisen teemukin käytön voi perustella sillä, että kaikesta huolimatta on perjantai-ilta, joten jotain villiä on sentään tehtävä. Kämppiksen kanssa riemuitaan siitä, ettei ole mikään pakko jaksaa mennä minnekään vain siksi, että on viikonlopun ensimmäinen ilta.

Ja vaikka mieli jo vähän hihkuukin innostustaan ensi viikon sunnuntaille erillisellä pyynnöllä saaduista lisätöistä, tajuaa se samalla, että parasta juuri nyt on olla vaan, tavoitteetta. Jos joku käsite on tällaisena iltana tärkeä, se on wu wei.