Avainsanaan ‘vitkastelu’ liitetyt artikkelit

Tänä kesänä arjen luksusta on olla esikuvallisten naisten suojatti. He ovat vähän kuin Tove, Edith ja Armi.

Työpaikan naiset kirjoittavat kirjoja, uskovat kysymisen voimaan ja tuovat keskusteluihin kriittisiä näkökohtia ajamatta muita puolustusasemiin. He eivät piileskele, eivätkä pelkää ottaa tilannetta haltuun. He nauravat ja innostuvat usein. He käyttävät aikaansa harkiten, sillä vitkastelu on menneisyyteen kuuluvaa ylellisyyttä.

Joogakoulun naiset kannustavat rohkeuteen ja kärsivällisyyteen. Heidän ohjauksessaan koetellaan ja venytetään mahdollisen rajoja, vähän kerrallaan. Polvitaipeen levätessä olkapäällä, vääntämättä tai pakottamatta, mieleen palaa kysymys muutaman päivän takaa.

What else can you do that you thought was impossible?

Oivallus on kaikkein tärkein het­ki. — Kun piirtää viimeisen merkin pa­perin alalaitaan, siinä hetkessä ei ole enää mitään kauhean suurta, totesi menestyvä matemaatikko Ylioppilaslehden haastattelussa pari viikkoa sitten.

Ihmistutkimuksen työprosessit eivät ole yhtä selvärajaisia, sillä viimeinen merkki on usein huonosti määritelty. Aina voisi mennä vielä vähän syvemmälle, kurkistaa vielä yhdestä näkökulmasta enemmän, täsmentää, tarkentaa ja tiivistää. Ja kun työ on valmis vertaisarviointiin lähetettäväksi, se ei ole vielä valmis millään lopullisella, muuttumattomalla tavalla.

Kuitenkin olen matemaatikon kanssa aivan samaa mieltä. Kiinnostavinta ei ole viimeistely, ei usein edes analyyttinen käsityö ja oikean kirjoitusasun etsiminen. Ne tekevät työstä tutkimusta, mutta oivallukset osoittavat suunnan.

Siksi suuren deadlinen jälkeinen iisimpi viikko on paitsi hauska, elintärkeä. Parhaat asiat saavat usein alkunsa niissä hetkissä, joina antaa luvan epäjohdonmukaiselle uteliaisuudelle, vitkastelulta näyttävälle sekalaisten tekstien lukemiselle sekä keskusteluille, joille ei ole ennalta varattu aikaa kalenterista.

On oleellista voida sanoa kyllä suomalais-ranskalaisille illallisille, Vox Helsingille, koomisen halvalle balettilipulle, suklaarusinapullalle ja syyspäiväleiriä puuhaaville alumniystäville. Toisin sanoen: My writing would be hollow and pointless if I hadn’t led an insanely random and intense life.

Tänään on pitkästä aikaa ollut sellainen päivä, jona pohdin sanan overhead etymologiaa sekä sitä, onko siltikin kyse vitkastelusta, jos vaikeampia hommia vältellessä saa hoidettua pienempiä merkityksellisiä asioita.

Paperisotasekavuuden ja joulutaukoa edeltävän työsuman keskellä huomasin tänään ilokseni elämän kampuksella edenneen siihen pisteeseen, jossa ryhmätyöryhmän kanssa hassutellaan melkein kuin Otaniemessä ennen vanhaan. Yksi tuo palaveriin jouluntuoksuisia munatotipikkuleipiä, toinen ehdottaa projektiposterin taittamista Facebookin ulkoasua imitoiden, eikä kukaan pidä kummallisena ajatusta teoreettisen viitekehyksen visualisoinnista sveitsiläisen suklaan avulla.

Kun tee on liian kuumaa, hiukset takussa ja aika kuluu liian nopeasti, on paras antaa Poikkilaakson valituskuoron nostattaa arki hyväntuuliseksi. Muuten saattaa unohtaa, miten hurjan hyvin kaikki juuri nyt on.