Tänä syksynä saa sanoa kyllä.
Olen antanut itselleni luvan innostua kaupungista: sen lämpimänväristen kivitalojen kauneudesta, metsäntuoksusta lenkkipolun varressa, lähikahvilan maitokahvista ja kardemummapullasta. On onni löytää näin suuri ja kansainvälinen kaupunki näin läheltä Suomea.
Aion nyt viihtyä, suunnittelematta seuraavaa siirtoa. Siksi laadukkaat rutiinit ovat tärkeitä. Asialistalla on ainakin leikkokukkien hankkiminen viikkosiivouspalkkioksi, rauhalliset lukuhetket työmatkalla aamuin illoin ja vähintään yksi kunnollinen vapaapäivä viikossa. Kaikkia on jo kokeiltu.
Uusi työ kannustaa sanomaan kyllä uusille seikkailuille. Kyn pyydettiin, hyppäsin mukaan kirjoittamaan CHI-paperia kolmanneksi pyöräksi skotlantilais-portugalilaiseen tiimiin. Kävin luennoimassa jakamistaloudesta Kunglika Tekniska Högskolanilla. Ensisilmäyksellä KTH:n kampus on kaunis ja meininki hyvä.
Ja kun kutsuttiin, menin studiovieraaksi Docventuresiin. Puhuttiin muun muassa totuudesta, profiilityöstä, uuden ja vanhan median yhteispelistä, sosiaalisista kuplista ja hakukoneista.
Kotiutumisen ja omien rajojen ravistelun lomassa voi onneksi myös käydä vuoristofilmifestivaalilla ja lukea runoja, yrittäen ottaa molemmista opikseen: live free of possessions / and full of belonging.
Lakritsipiippuvallankumous 