Avainsanaan ‘vuorovaikutus’ liitetyt artikkelit

Minulla oli tänään käytössäni valkotaulu, tussi ja kaksikymmentä minuuttia harjoittelijakollegoitteni huomiota. Käytin resurssit kertomalla versioni muutamista sosiaalipsykologisista perusasioista.

Sosiaalipsykologien tutkimuskohteena ovat ihmiset, mutteivät niinkään yksilöt sinällään kuin se, mitä heidän välillään tapahtuu. Meitä kiinnostavat yksilöt ryhmien jäseninä, ryhmien väliset suhteet ja se, miten yksilöt määrittelevät itseään ryhmäjäsenyyksiensä kautta.

Lähtökohtana on, että ihmiset ovat pohjimmiltaan rationalisoivia – eivät rationaalisia tai irrationaalisia, vaan jälkikäteen järkeileviä, tarinoita kertovia, tolkkua ja tarkoitusta etsiviä olentoja.

Joitakin sosiaalipsykologeja kiinnostaa ihmisten ja tietokoneiden välinen vuorovaikutus. Minua kiinnostaa vielä paljon enemmän se, miten ihmiset järjestävät elämäänsä tässä maailmassa, jossa kasvokkaiset kohtaamiset kietoutuvat yhteen puhelujen, tekstiviestien, sähköpostin ja yhteisöpalvelujen välittämien vuorovaikutusten kanssa. Millaisin ajatuksin ja teoin ihmiset tasapainottelevat yksityisyyttä ja julkisuutta? Entä miten neuvotellaan vastavuoroisuudesta ja kiitollisuudenvelasta?

Ihmisten toimintaa on vaikea mallintaa, eikä sitä oikein voi ymmärtää yksinomaan havainnoimalla. On tärkeitä kysymyksiä, joihin tutkimus ei pysty vastaamaan pelkän käyttäytymisdatan avulla, ei vaikka sitä olisi käytettävissä kuinka paljon tahansa. Siksi joskus, kuten tänä kesänä, on mentävä vieraissa kaupunginosissa sijaitseviin koteihin jututtamaan tuntemattomia ihmisiä.

Tavoitteena ei ole ratkaista ja todistaa todeksi samalla tavalla kuin matemaatikkojen kauniin puhtaassa maailmassa. Ymmärrystä etsittäessä on usein kaivauduttava syvälle tilannesidonnaiseen ja sotkuiseen arkeen.

Esitykseni lopuksi yleisö esitti hyviä kysymyksiä. Täällä ei pelata puolustuspeliä. On lupa olla utelias ja ymmällään.

Mainokset

Minimikohteliaisuus on yksi kulttuurisista suosikkikäsitteistäni. Minimikohteliaisuutta on auttaa lastenvaunut ratikkaan ja pahoitella, jos vahingossa tönäisee kanssamatkustajaa. Se on sitä, että pyrkii hoitamaan vuorovaikutuksen perusasiat kunnolla ja mokatessaan pyytää anteeksi. Kykenemättömyys minimikohteliaisuuteen tuohduttaa.

Kaliforniassa minimikohteliaisuuden standardit ovat korkeat mutta ohuet. Jokaisen perusvelvollisuus vaikuttaa olevan saada muut tuntemaan itsensä tervetulleiksi ja hyväntuulisiksi. Se on mukavaa, vaikka välillä huvittaakin se, miten tervehdittäessä kyllä aina kysytään mitä kuuluu, muttei tavallisesti odoteta vastausta, ei ainakaan rehellistä ja kattavaa. Ne, jotka oikeasti haluavat tietää toisen fiiliksistä kysyvät keskustelun edetessä uudelleen.

Parhaimmillaan paikallinen vuorovaikutuksellinen minimi on yliopistolla. Lähtökohtaisesti tunnutaan olettavan, että jokaisella on kiinnostavia ajatuksia, joista kannattaa kysellä lisää innokkaassa sävellajissa. En usko, että kaikki olisivat aina kaikesta aivan niin innoissaan kuin ilmaisevat.  Fake it until you feel it on kansanviisaudesta käyvä iskulause. Kun jonkin todetaan toistuvasti olevan mahtavaa ja jännittävää, niin puhuja kuin kuulijakin alkavat epäilemättä vähitellen uskoa, että jotain mehukasta totta tosiaan on meneillään.

Velvollisuudentuntoisellakin innolla esitetyt kysymykset antavat vastaajalle mahdollisuuden herättää aito kiinnostus ja avata todellinen keskustelu. Innostuksen liioittelua voi pitää pinnallisena teeskentelynä, mutta yhtä hyvin kohteliaana ja tuloksellisena tapana. Rehellisessä tuppisuukulttuurissa yllättävien ajatusten kohtaamisia syntyy vähemmän.