Avainsanaan ‘yksityisyys’ liitetyt artikkelit

Minulla oli tänään käytössäni valkotaulu, tussi ja kaksikymmentä minuuttia harjoittelijakollegoitteni huomiota. Käytin resurssit kertomalla versioni muutamista sosiaalipsykologisista perusasioista.

Sosiaalipsykologien tutkimuskohteena ovat ihmiset, mutteivät niinkään yksilöt sinällään kuin se, mitä heidän välillään tapahtuu. Meitä kiinnostavat yksilöt ryhmien jäseninä, ryhmien väliset suhteet ja se, miten yksilöt määrittelevät itseään ryhmäjäsenyyksiensä kautta.

Lähtökohtana on, että ihmiset ovat pohjimmiltaan rationalisoivia – eivät rationaalisia tai irrationaalisia, vaan jälkikäteen järkeileviä, tarinoita kertovia, tolkkua ja tarkoitusta etsiviä olentoja.

Joitakin sosiaalipsykologeja kiinnostaa ihmisten ja tietokoneiden välinen vuorovaikutus. Minua kiinnostaa vielä paljon enemmän se, miten ihmiset järjestävät elämäänsä tässä maailmassa, jossa kasvokkaiset kohtaamiset kietoutuvat yhteen puhelujen, tekstiviestien, sähköpostin ja yhteisöpalvelujen välittämien vuorovaikutusten kanssa. Millaisin ajatuksin ja teoin ihmiset tasapainottelevat yksityisyyttä ja julkisuutta? Entä miten neuvotellaan vastavuoroisuudesta ja kiitollisuudenvelasta?

Ihmisten toimintaa on vaikea mallintaa, eikä sitä oikein voi ymmärtää yksinomaan havainnoimalla. On tärkeitä kysymyksiä, joihin tutkimus ei pysty vastaamaan pelkän käyttäytymisdatan avulla, ei vaikka sitä olisi käytettävissä kuinka paljon tahansa. Siksi joskus, kuten tänä kesänä, on mentävä vieraissa kaupunginosissa sijaitseviin koteihin jututtamaan tuntemattomia ihmisiä.

Tavoitteena ei ole ratkaista ja todistaa todeksi samalla tavalla kuin matemaatikkojen kauniin puhtaassa maailmassa. Ymmärrystä etsittäessä on usein kaivauduttava syvälle tilannesidonnaiseen ja sotkuiseen arkeen.

Esitykseni lopuksi yleisö esitti hyviä kysymyksiä. Täällä ei pelata puolustuspeliä. On lupa olla utelias ja ymmällään.

Mainokset

Tällä viikolla on tapahtunut paljon kiinnostavaa: vierailin Berkeleyn psykologian laitoksella, Bancroft-hotellissa luennoitiin yksityisyydestä, TEDxBerkeleyn puhujat pauhasivat maailman muuttamisesta, ja tänään käytiin Oaklandissa esittelemässä Kassia. On hetkiä, joina on osattava sanoa sanottavansa nopeasti.

Yksi viikon tärkeimmistä oivalluksista osui kuitenkin aivan tavalliseen perjantai-iltapäivään, jona pääsin pitkästä aikaa sosiologian seminaariin. Keskustelua kuunnellessani tajusin taas yhden asian, joka tekee Berkeleystä minun silmissäni huipun yliopiston: myös teoreettisesti suuntautuneet yhteiskuntatieteilijät kysyvät tutkimuksestaan puhuessaan tiuhaan tahtiin miksi, kenelle, minkälaisin tavoittein. Suomalaisten sosiaalitieteilijöiden kuulee turhan harvoin kysyvän toisiltaan, minkä puolesta he pitchaavat. Hissipuheet ovat useimmiten teknologien ja taloustietelijöiden heiniä.

Kaikkialle puskeva hissipuhekulttuuri voi toki olla tuskastuttavaa, mutta perjantain seminaarissa se toi esiin tärkeän asian: tutkimuksen yhteiskunnallisen merkityksen pohtiminen ja julkilausuminen ei ole vain esipuheeseen kuuluva pakollinen, hyvään tapaan kuuluva osio. Sen ei kuulu olla sivuhuomio, rahoittavalle taholle tuherrettu selitys, eikä toissijainen jälkipohdiskelu. Työn merkityksen hahmottaminen on osa työn ydintä.

On tärkeää osata perustella itselleen ja muille, miksi on tärkeää kysyä juuri ne kysymykset, jotka kysyy.