Avainsanaan ‘ystävä’ liitetyt artikkelit

Kaksiviikkoisella joululomalla Suomessa ei näkynyt lunta eikä aurinkoa, ystäviä ja sukua onneksi senkin edestä.

Oli myös rosollia, graavilohta, kotijuustoa, karjalanpiirakoita, joulutorttuja, hedelmäkarkkia ja lakritsipiippuja. Unohtamatta ydinmasssaglögejä, kirkasvalolamppua ja kuutta saunaa.

Väittelin, vihdoin.

Professori lainasi hattuaan sovitettavaksi. Oman hankkimiseen saan luvan virallisesti muutaman viikon päästä, kun tiedekunnassa ehditään lyödä papereihin leima prosessin päättymisen merkiksi.

(c) Juha Mikkonen

Juhlittiin, kaksi päivää.

Cavassa oli pieniä kuplia, puheissa ylisanoja. Nautin molemmista.

Nyt, hieman yli vuorokauden kestäneen kotimatkan jäljiltä olo ei ole levännyt.  Onnellinen se kyllä on.

Täältä tullaan, 2014. Naurun, malttamisen ja uusien seikkailujen vuosi!

Ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä sitten kesäkuun alun on myös viimeinen kokonainen huonosti määritellyn pitkään aikaan.

Täällä on kesä ja kaverit, Kiasman ilmaisilta, 10-vuotias Debbiefox, keltaista jaffaa, uimastadion ja riemullista pop-up guerilla -joogaa. On meri, jossa uida, puistoja, joissa lojua, ja Teurastamo, jossa voi sunnuntain päätteeksi kuunnella Bad Ass Brass Bandia.

Image

Ja niin se vain on, että tämä kaupunki, varsinkin kesäisin, on kuin muutkin ystävät: Riippumatta siitä, kuinka paljon aikaa on, aina toivoisi, että olisi vielä vähän enemmän.

 

Sanomalehdessä sanottiin osuvasti: Kesä on ohi, mutta kyllä Helsinkiä kannattaa rakastaa.

Käsillä on ensimmäinen kokonainen viikonloppu Helsingissä reilusti yli vuoteen. Se on riemullista, sillä tämä on kaupunki, jossa on ystäviä, lakritsipiippuja, raitiovaunuja, uimastadion, Design Market, ruisleipää ja lupa innostua. Lisäksi saattaa löytyä burritoja, jääjogurttia ja hyvällä onnella jokin naurettavan jyrkkä katu kiivettäväksi.

Tätä nykyä täällä on myös koti. Kuukausien kuljeskelun jälkeen asetun aloilleni, hetkeksi. Se on mukavaa, sillä tässä talossa voi niin halutessaan juoda aamuteetä, pyyhkiä pölyt ovenkarmeista, tutkiskella vanhoja papereita ja nauttia ikkunan takana paistavan syysauringon lämmöstä.

Mutta varovasti nyt, sillä tämä hetki, jos mikä, on hauras.

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutin Kaliforniaan. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet olivat tänä vuonna kolminkertaisesti paremmat kuin sinä ensimmäisenä tuulisena iltana: ilta oli kirkas, sijainti sellainen, josta ilotulitukset näkyivät, ja ennen muuta, en ollut yksin vaan ystävien ympäröimänä.

Saavuin Amerikkaan toiveikkaana, mutten osannut odottaa, että täällä voisi olla näin onnellista. En tainnut edes tietää, että näin onnellista voi ylipäänsä olla. Nyt yritän muistaa, etteivät lähdöt ja paluut ole nollia ja ykkösiä ja suhtautua Suomeen siirtymiseen seikkailuna.

Se, ettei Helsingissä odota kodittomuus, tekee tästä kaikesta vähän helpompaa.

On aika antaa ystäville Suomessa julkista tunnustusta.

Avasin eilen pussillisen viime viikolla maahantuotuja turkinpippureita jaksaakseni sisuuntua hoitamaan päivän työt. Salmiakki tuli hyvään tarpeeseen. Kotiin kömpiessä oven edestä löytyi kirje. Luin sen laitettuani villasukat jalkaan ja keitettyäni teetä. Kirje sisälsi hyväntuulisia terveisiä loskan keskeltä sekä joulukalenterin. Parhautta, kiitos!

Joulu on oudon lähellä, mutta sitä ennen vietetään Thanksgiving.

Minulta kysyttiin toissapäivänä, mikä Kaliforniassa on sellaista, että täällä vierailuaikaa viettäneet tutkijanrentut haaveilevat paluusta vielä vuosia vaihtonsa jälkeen. En väitä tietäväni vastausta, mutta joitakin arvauksia minulla on.

Ensimmäinen ja ilmeisin on ilmasto. Kaliforniassa ei ole kaamosta. Vaikka aamut ovat usein sumuisia ja tuuli viileä, sininen taivas on jokseenkin päivittäinen näky. Täällä ei ole niin kuuma, ettei jaksaisi tehdä töitä, muttei myöskään niin kylmä, ettei huvittaisi poistua kotoa. Keli on sellainen, että takapihan ylikasvaneesta puutarhasta saattaa talkoovoimin löytyä kivinen patio.

Toinen ja tärkeämpi on ilmapiiri – niin kaupungissa kuin kampuksellakin. En osaa kiteyttää tunnetta hyvästä draivista sanoiksi, mutta ne, jotka ovat täällä eläneet, tietänevät, mitä tarkoitan. Ihmiset suhtautuvat häpeilemättömällä innolla siihen, mitä tekevät. Ei ole noloa välittää asioista, joiden parissa päivänsä puuhaa. Tekemisen meininki on vahva. Lisäksi alue on niin kirjavaa porukkaa pullollaan, ettei siitä mitä muut ajattelevat tule huolineeksi senkään vertaa kuin muulloin. On otettava mallia keski-ikäisistä möhömahamiehistä, joilla on pokkaa tanssia hiphopia sydämensä kyllyydestä.

Kolmas tekijä pätee muihinkin vaihtokohteisiin ja on kotia kohtaan epäreilu: irtiotto. Vieraileva tutkija on jossain lähettävän ja vastaanottavan yliopiston välimaastossa, aidosti osa molempia akateemisia yhteisöjä mutta samalla sopivasti loitolla kummankin rajoitteista. Kotimaan arkisista rutiineista irtautuminen antaa mahdollisuuden koota elämän legot uudella tavalla ja raivata tilaa tärkeäksi kokemilleen asioille. Puhdas alku on mahtava mahdollisuus.

Lisäksi ruoka on hyvää ja ihmiset kohtelevat vieraitakin kuin ystäviä.